Momokon boksin rakentamisesta jäi jäljelle vaneria, joku oli kerännyt kaappiin ikkunoita ja ovia sekä kaikenlaista puu-materiaalia. Kyllä näistä nyt pikku mökki syntyy, ensimmäinen kerros on jo pystyssä!
Ensin mietin toteutusta pienemmässä mittakaavassa, sitten muistin kaikki
tekemäni pelargoniat ja muun hyödynnettävissä olevan materiaalin. Talosta tuli siis 1:12-kokoinen.
Portaat ovat ylijääneet kartanosta. Sahasin ne kahtia, sillä talon idea lähti juuri kulman ympäri kääntyvistä portaista. Porraskulmasta alkaen sovittelin seinät paikoilleen. Ovi ja ikkunat ovat valmiselementtejä, joita olen muokannut. Oven valurautakoristeen tein muoviviuhkan osista.
Nyt pitäisi osata päättää, missä on keittiö. Vaihtoehtoja on kolme ja kiinnostavimmassa lieden hormi kulkisi yläkerran parvekkeen läpi.
Portaat johtavat vielä olemattomaan yläkertaan. Portaiden alle jäi tila, jonne mahtuisi puutarhatyökalut tai wc... En ole varma sorvatuista porraskaiteista, korvaanko umpikaiteella vai pidänkö. Kiviseinä on kananmunakennon revityistä paloista.
Kesämökillä ulkona auringonpaisteessa
sahaaminen oli aika rentouttavaa. Puuhaa riittää varmasti koko kesäksi ja toivottavasti intoa riittää katonharjaan asti.
Kreikassa näkee keskeneräisiä rakennuksia, joiden ensimmäisen kerroksen katolta betoniraudat sojottavat taivaalle. Sekin on ratkaisu. Tässä Välimeren unelma ilman yli 30:nen asteen
helteitä...
Suomessa on satanut satamasta päästyään ja nyt kaikki kukkii yhtä aikaa. Onneksi pionit eivät ole vielä aloittaneet. Alla vielä valikoima iiriksiä puutarhastani, mutta kyllä olen kitkenytkin!
tiistai 27. kesäkuuta 2017
maanantai 26. kesäkuuta 2017
Onkin jo kesä! / It's summer already!
Pitkästä aikaa – välillä tuntuu, että kevät ja alkukesä ovat kaikkein kiireisintä aikaa vuodesta! Tässä tulee vihdoin päivitys aikaansaannoksistani.
Keväisessä Hannan vaatapajassa aloin hahmottelemaan tanssijattaren asua. Muutaman yläosa-kokeilun jälkeen luovuin ompelusta ja otin esiin nauhat ja kangasliiman.
Asu ei ehkä ole aivan oikeaoppinen, vaan tehty posliiniosien ehdoilla. Nukke on Tarun muotoilema ja odotellut vaatetusta aika tovin.
Marokkolaissermin tein Miniaturas-lehden numeron 146 Matxalen Espaderon ohjetta soveltaen. En löytänyt sitä hänen bloginsa Tutoriales -kohdasta, paljon muuta kivaa kylläkin.
Muistin lehden ohjeen löytäessäni kirpputorilta tämän lasten ristipistopakkauksen. Näissä korteissa reiät ovat harvemmassa kuin ohjeessa. Näin ollen sermistäni tuli rakenteeltaan yksinkertaisempi. Puuosat on molemminpuolin korttia liimattua kapeaa jäätelötikkua, saranat palaset kangasta. Yksinkertainen ja hauska ohje, jota olen halunnut kokeilla jo jonkin aikaa.
Päättyneenä lukukautena kävin keramiikkakurssilla, missä ehdin tehdä jotain pientäkin. Itse asiassa nämä kyllä kasvoivat matkalla kotiin, eivätkä aivan täytä vaatimuksiani miniatyyristä. Ne ovat kuitenkin oikeaa käsinrakennettua keramiikkaa ja niihin voi laittaa oikeaa multaa tai vettä, aika ilahduttavaa.
Pieniin esineisiin oli hauska kokeilla eri lasitteita ja pintakäsittelyitä.
Turkoosi on suosikkini. Ulkoruukuiksi kelpaavat, pienimmät kulmikkaat myös lavuaariksi.
Uusia projekteja kohti, olen ruvennut taas rakentamaan!
Ja kiitos kommenteistanne edellisiin, palaamisiin!
Keväisessä Hannan vaatapajassa aloin hahmottelemaan tanssijattaren asua. Muutaman yläosa-kokeilun jälkeen luovuin ompelusta ja otin esiin nauhat ja kangasliiman.
Todellisuus lennokkaan olemuksen alla...
Asu ei ehkä ole aivan oikeaoppinen, vaan tehty posliiniosien ehdoilla. Nukke on Tarun muotoilema ja odotellut vaatetusta aika tovin.
Marokkolaissermin tein Miniaturas-lehden numeron 146 Matxalen Espaderon ohjetta soveltaen. En löytänyt sitä hänen bloginsa Tutoriales -kohdasta, paljon muuta kivaa kylläkin.
Muistin lehden ohjeen löytäessäni kirpputorilta tämän lasten ristipistopakkauksen. Näissä korteissa reiät ovat harvemmassa kuin ohjeessa. Näin ollen sermistäni tuli rakenteeltaan yksinkertaisempi. Puuosat on molemminpuolin korttia liimattua kapeaa jäätelötikkua, saranat palaset kangasta. Yksinkertainen ja hauska ohje, jota olen halunnut kokeilla jo jonkin aikaa.
Päättyneenä lukukautena kävin keramiikkakurssilla, missä ehdin tehdä jotain pientäkin. Itse asiassa nämä kyllä kasvoivat matkalla kotiin, eivätkä aivan täytä vaatimuksiani miniatyyristä. Ne ovat kuitenkin oikeaa käsinrakennettua keramiikkaa ja niihin voi laittaa oikeaa multaa tai vettä, aika ilahduttavaa.
Pieniin esineisiin oli hauska kokeilla eri lasitteita ja pintakäsittelyitä.
Turkoosi on suosikkini. Ulkoruukuiksi kelpaavat, pienimmät kulmikkaat myös lavuaariksi.
Uusia projekteja kohti, olen ruvennut taas rakentamaan!
Ja kiitos kommenteistanne edellisiin, palaamisiin!
Tunnisteet:
Astiat,
Kalusteet,
Keramiikka,
Nuket,
Paperista
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Edistystä kartanossa / Some Progress in Manor
Kartanossa palvelusväki on ahkeroinut lehdistövierailun alla.
Ruokasaliin on katettu kahvipöytä vieraita varten sekä saatu uusi sohva.
Itämainen salonki on vihdoin kalustettu.
Takaseinän kaapin löytyminen ratkaisi koko sisustuksen. Kiitos Eeva!
Hyllyille on aseteltu antiikkiesineitä ihailtavaksi, mutta taulut ovat vielä ripustamatta.
Kylpyhuoneessa on vaihdettu keltaiset kalusteet edellisten tilalle
(jotka joutuivat taiteilijan taloon) sekä hoidettu pakolliset putkityöt.
Musiikkisalonkiin kunnostettiin vasemman takanurkan kaappi antiikkiesineille
sekä raivattiin kaikki ylimääräinen pois. Lisää soittimia kyllä tarvittaisiin.
Koko nukkekoti näyttää nyt tältä. Olen aika tyytyväinen,
sillä suoranaisesti keskeneräisiä huoneita on vain ullakolla olevat kaksi.
Tunnisteet:
Itämainen salonki,
Kartano,
Kartanon juhlasali,
Kartanon kylpyhuone,
Kartanon ruokasali
lauantai 6. toukokuuta 2017
Momokon uusi asu / New outfit for Momoko
Juuri kun olin pääsemässä vauhtiin nukkekotinukkejen vaatetuksessa, Momoko vaati saada osansa muistuttaen monista käyttämättömistä kaavoista.
Tässä on siis minun versioni takana näkyvän kirjan kansikuvan vaatteista. Kirjan 'Hajimete no Doll Coordinate Recipe Basic' sisällä on japaninkieliset ompeluohjeet nelivärikuvin kahdeksalle eri vaatteelle sekä erinomaiset kaavat samoista vaatteista useamman kokoiselle nukelle Petite Blythestä (11 cm) Unoa-Quluts (42 cm) bjd-nukkeen.

Paita on Libertyn kangassuikaleesta ja hame pala tilkkutyöpuuvillaa.
Hihaa ommellessa mieleeni tuli lapsuudesta mummoni leninki vastaavaa kuosia.
Momoko haluaa lisää vaatteita!
tiistai 2. toukokuuta 2017
Kalakauppias / Fishmonger
Kevät onneksi sittenkin etenee, vaikka toissapäivänä satoi lunta! Aurinkoisena päivänä saan kuvattua kartanoa aivan luonnonvalossa, kuinka helpottavaa pimeän talven jälkeen.
Hanna piti hiljattain kerhossa nukkekotinukkejen vaatetuspajan. Siitä intoutuneena sain kauppiaalle vihdoin vaatteet päälle ja hän pääsi toimittamaan kartanon kokin raputilausta.
Hanna piti hiljattain kerhossa nukkekotinukkejen vaatetuspajan. Siitä intoutuneena sain kauppiaalle vihdoin vaatteet päälle ja hän pääsi toimittamaan kartanon kokin raputilausta.
Olen muovaillut hänet polymeerimassasta kauan sitten.
Minusta hän vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä.
Hän taisi unohtua ajatuksiinsa, vaikka seuraava asiakas odottaa jo.
Kiitos paljon kommenteistanne edelliseen päivitykseen!
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Hyvää Pääsiäistä / Happy Easter
Pääsiäispupu on täällä ahkeroinut ainakin mitä tulee suklaaseen. Esikot vasemmalla ovat uusia, muut kukat jo aikaisemmin esiteltyjä. Paperikukathan eivät vanhene, varsinkin kun niitä pitää pimeässä.
Rottinkikori kanan oikealla puolella on ostettu, kaikki muu on itsetehtyä tai ainakin koottua.
Nallerykelmä on jäänyt esittelemättä: Neulahuovutusvaiheessa viime kuussa tuli tehtyä pienimmälle nallelle (ylinnä) uudet silmät sekä runsaasti kavereita.
Rottinkikori kanan oikealla puolella on ostettu, kaikki muu on itsetehtyä tai ainakin koottua.
Vielä piti tehdä yksi hortensia-asetelma, jotta sain pöydän välillä siivottua terälehdistä.
Miten sävyt sopivatkin yhteen.
Nallerykelmä on jäänyt esittelemättä: Neulahuovutusvaiheessa viime kuussa tuli tehtyä pienimmälle nallelle (ylinnä) uudet silmät sekä runsaasti kavereita.
Kani älä syö tulppaanejani poikki tänä vuonna, sopiiko?
Hyvää Pääsiäistä ja ihanaa kevättä!
Tunnisteet:
Kasveja,
Korit,
massailu,
Neulahuovutus,
Pääsiäinen,
Ruoka
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Ruusuja ja koristeita / Roses and decorations
Kartanossa vaihdoin mummon huoneen järjestystä kääntämällä sängyn ja tuomalla takahuoneen pimentoon jääneen peililipaston etualalle. Takahuoneeseen puolestaan mahtui yksi ylimääräiseltä näyttänyt sohva ja tuoli.
Välillä oli mukava tehdä jotain yksinkertaista kuten pyöritellä lankakeriä. Löysin Noëlle de Terwangnen kopan ohjeen Miniaturas-lehdestä (vuosi 18, numero 183). Lisäsin vielä pitsin.
Sängyn päältä kuuluu sähinää, sillä mummo on saanut uuden kissan.
Kissan vieressä on lähes ainoaksi jäänyt silkkinauhakirjontatyöni.
Tähän tekniikkaan olisi kiva vielä palata.
Tein ruusuja Léa Frisonin ihanan kirjan ohjeella. Tässä punaisia mummon huoneessa...
Kehyksessä oleva kirjontatyö on kirpputorilta löytynyt korvakoru!
... ja oransseja kirjastohuoneessa pienessä huhmareessa.
Välillä oli mukava tehdä jotain yksinkertaista kuten pyöritellä lankakeriä. Löysin Noëlle de Terwangnen kopan ohjeen Miniaturas-lehdestä (vuosi 18, numero 183). Lisäsin vielä pitsin.
Kevään kunniaksi kaksi uutta sitruunapuuta on tuotu koristamaan kartanon aulaa.
Tässäkin on nyt yksi keskeneräisenä lojunut projekti päätöksessä.
Patinoin punasaviruukut akryyliväreillä 'käytetyn' näköisiksi.
Lehdet leikkasin saksilla yksitellen taitetusta paperista.
Vaikka puut ovat pieniä, niihin kuhunkin meni lähes 100 lehteä.
Valoisaa ja toivorikasta kevättä hyvät ystävät!
Tunnisteet:
Kartanon eteinen,
Kartanon roosa makuuhuone,
Kasveja,
Kirjonta,
Korit,
Neulahuovutus,
Silkkinauhakirjonta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)