perjantai 30. heinäkuuta 2021

Säilöntää / Making Preserves

Marjat kuivuvat oksiin puutarhassa, nurmikot ovat keltaisia, puut tiputtavat lehtiään. Onneksi tänään vihdoin sataa. Edellisenkin blogipäivitykseni aikaan satoi. Usean viikon helle on verottanut intoa näpertelyyn ylipäätään. 

Heinäkuun alussa kokeilin pitkästä aikaa säilöntää. Kokosin vihannespikkelssit ja hedelmäsäilykkeet osin uusista ja osin vanhoista osista, mitä löysin polymeerimassaesine-lokerikkojen pohjalta.

Käytin Solid water -nimistä tuotetta, joka oli jo hieman vanhentunutkin. Se toimi hyvin, vaikka sotkin sekoitussuhteet laittamalla vahingossa kumpaakin komponenttia yhtä paljon. (Helteessä sitä ei ole terävimmillään). 

Tuotteen haju ei ollut kovinkaan voimakas. Suojahanskoja on hyvä käyttää, sillä pienten astioiden ollessa kyseessä nesteen läikkymistä sormille ei oikein voi välttää.

Ilmakuplia ei tullut niin helposti kuin nestemäisen fimon kanssa, sillä Solid Water näytti juoksevan helpommin pieneenkin koloseen vihannesten seassa. Nesteen kirkkaus on myös ehdottomasti parempi. Värjäsin nestettä raaputtamalla sekaan pigmenttiä kuivapastelliliidusta. 

Tämä tuote kuivuu ilmassa eikä astioiden tarvitse olla uuninkestäviä. Juotavaa muovikannuissa. Mehun pinnalla on appelsiinilohko.

Aloittelin kreikkalaisen talon rustiikkisen keittiön sisustusta, täällä onkin aika monta hyllyä täytettäväksi. Tein kattoon chiliketjun, valkosipuliletti on vanhempaa perua. Tarkoitus olisi myös kerätä yrttejä kuivumaan lisää, vaikka aito timjami on nukkekodissa isolehtistä.

En ole varma, jääkö vihreä kaappi tuohon. Se ei ole ymmärtääkseni erityisen kreikkalainen. Kaapin päällä olevat ruukut tein alkukesästä päällystämällä fimolla isoja puuhelmiä.

 Ideoita on paljon, toteutusta varten joutunee odottamaan viileämpää vuodenaikaa.

torstai 8. heinäkuuta 2021

Muovailua / Fimo Projects

Hupsis, melkein kuukausi on kulunut edellisestä päivityksestä. Helle kuivattaa jo puutarhoja ja puistoja. Tänään satoi vihdoin ja se on ihanaa. Asunnon hetkellisestä viilenemisestä virkistyneenä sain tartuttua blogiasioihin.

Tässä on vielä kesäkuun muovailuinnostuksen tuotoksia. Peikonlehdet kehittyvät kerta kerralta. Edelleen liikun epämukavuusalueella, mitä tulee varsien yhdistämiseen lehtiin ja kasvien kokonaishahmoon. Olen kovettanut kasvit makuuasennossa. Lehtien alle pitää muistaa laittaa tuet, muuten kasvit näyttävät kärsivän kuivuudesta kun lehdet roikkuvat. Jokaisessa ruukussa on myös tukena massasta muovattu sammaltolppa, mihin kasvin varsi kiinnittyy.

Kirjava lajike kokeilussa. Olisihan näitä vaikka mitä mielenkiintoisia.

Upotin ruukkumassaan turkoosia kivijäljitelmämassaa (fimoa sekin), mitä en saa käytettyä muuten mihinkään.

Ensimmäinen kasvi vasemmalta katkesi uunissa, sillä laitoin sen epähuomiossa sinne pystyssä. Onneksi tilanteen saattoi korjata vahvistamalla runkoa ja laittamalla vaakatasossa uuniin uudestaan.

Kaktusvalikoima on kasvanut edelleen.

Kokeilin rakentaa ruukun puuhelmen päälle. Kuvassa on myös ensimmäinen fimosta tekemäni pelargonia. Osien paksuus on tietty haasteena verrattuna paperisiin kukkiin.

 

Kun kaikenlaista kokeilee, irto-osia kertyy aika lailla. Välillä onkin hauska yhdistellä vanhoja paloja jonkinlaisiksi kokonaisuuksiksi, kuten punakaalin leikkuu alla tai peston teko yllä. Ongelma on vaan ettei vanhat osat enää tehdo kelvata, kun on oppinut lisää ja näkee niissä virheensä.

Polymeerimassat ovat tosi monipuolisia miniatyyrien teossa, oma kekseliäisyys, kärsivällisyys ja taidot vain ovat rajana ja jatkuvasti voi oppia uutta.