Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuruista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pikkuruista. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Pieniä projekteja / Small Projects

Paljon kiitoksia kommenteistanne edelliseen blogipäivitykseen!

Kaikenlaista pientä on tullut taas tehtyä.

Verhoilin Minimunduksen nojatuolin uudelleen. Lisäksi tein tuoliin sopivan rahin. Kangas on dupionsilkkiä, mitä löysin onnekseni näytepakan eri väreissä kirpputorilta. Kuvioton kangas rauhoittaa kartanon kirjastohuonetta.


Nojatuoli oli monta vuotta turkoosinvihreää, löyhäkudoksista keinokuitua, josta en pitänyt. Allaoleva kuva on vuodelta 2011.


Tein kiikarin ja kaukoputken Susannan kirjan ohjeilla, nekin kartanon kirjastohuoneeseen. Taas on niin hämärä päivä, että jouduin kuvaamaan esineet nukkekodin ulkopuolisissa lavasteissa.


Kunnostin hieman gramofonia, joka on oikeasti teroitin.


Kukkasipulit pääsivät ruukkuihin sammaleen kera.


Jälleen yksi laventeli tuli tehtyä, en kyllästy tähän kasviin koskaan. Lipasto on myös Minimunduksen.


Helmilaatikkoakin on tullut pengottua, ensin parien etsintä tuntuu hankalalta, sitten pikkutavaroiden kokoamista ei malttaisi lopettaa.


Lopuksi vielä patinointia, käytin kuvan ruostutus-ainetta. Valitettavasti se on hyvin kallis Helsingin keskustan askartelukaupassa, huomasin sen pari vuotta sitten olevan Berliinissä käydessäni siellä puolta halvempi!


Ruostutusaineen alla on kerros tummansinistä Humbrol Enamel -maalia, joka kuultaa hieman lävitse. En saanut niin voimakasta efektiä aikaan kuin pakkauksen kuvassa on. 1-aineen jälkeen pinta oli tummanharmaa, 2:n jälkeen alkoi muodostua turkoosia kuviota ja hentoa ruostepintaa lähinnä painaumiin ja muihin kohtiin, missä 2-ainetta oli runsaasti.

Mielenkiintoisia efektejä kyllä syntyi, kun kyse on kemiallisesta reaktiosta eikä ihmiskäden jäljestä. Laitoin molempia aineita useita kerroksia prosessin kestäessä päiviä. Hauskasti kerrosten alta ei enää erota, mikä esineen osa on metallia, mikä muovia.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Letku / Garden hose

Pikku väliprojektina syntyi puutarhaletku. Monet näkyvät rakentavan minipuutarhaa, mikä on houkutteleva idea kesällä. Minulla on nyt sitten letku valmiina, vaikkei sitä ole tänä kesänä tarvinnut.


Letkuosa on scoopidoo-nauhaa, johon on pujotin rautalangan sisään. Jostain syystä en löytänyt vihreää, muovipäällysteistä rautalankaa meiltä mistään...

Hanan tein hajuvesipullon tekoon tarkoitetusta muoviosasta, pumppuosa vaan poikki ja sakarainen helmi tilalle. Suuttimen ja hanaosan tein kahdesta sisäkkäin menevästä muoviputken pätkästä. Otan niitä aina talteen, kun jokin kosmetiikkapullo tyhjenee. Tämä oli helppo.

Tervetuloa uudet lukijat!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Sisustamista / Interior decorating

Kiitos ystävällisistä kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat!

Rakennustyöt 1:48 pikku talon sisällä ovat edenneet. Ensimmäistä kertaa sain nukkekodin etupanelin sisäpuolen tehtyä samaan aikaan kuin itse huoneetkin. Tässä se on. Olipas homma liimata kaikki nuo listat ja kartonkisuikaleet paikoilleen...
Tänään valmistui kuvassa näkyvä makuuhuoneen kalusto (Petite Properties kittejä). Pöytälamppuni johto kulkee näköjään tuolla takana, onpahan sekin mittakaavana.


Kalusteiden laatikot eivät avaudu. Kampauspöydän peili on saksilla leikattavaa tarraa, joka ei kuulunut kittiin. Peilin kehykset jätin pois, kun näyttivät liian paksuilta mittakaavaan nähden. Vuoteen sijaus on kesken, koska tapani mukaan rupesin empimään tekstiilien suhteen.


Valtavan kokoinen tulitikku?


Alla seuraavaksi alimpien kahden kerroksen huoneet avonaisista päädyistä kuvattuna. Kirjaston kattoon maalasin pilvitaivaan, se on hiukan liian turkoosi mutta olkoon. Pidän siitä, miten valo tulee ikkunasta ja muodostaa kuvioita huoneiden lattialle.


Ruokasalista tuli skandinaavisen vaalea. Muiden huoneiden paitsi kirjaston kattoon liimasin kullanväristä folionauhaa. Välillä mietin pitäisikö alakerran pariovet sittenkin leikata pois niin huoneista näkisi toisiinsa.


Roosa makuuhuone, tänne suunnittelen puna-vihreää pastellia värimaailmaa.


Ja sininen makuuhuone, jonka kalustuksella pääsin herkuttelemaan. Varmaan arvaattekin kaiken kaatuvan, kun huoneessa käsi hieman käy. Kalusteet täytynee kiinnittää vahalla paikoilleen ja pikkutavarat, jos niitä viitsii tehdä, liimata kalusteisiin kiinni.





sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Näkemiin kuusi / Good-by Christmas tree

Riisuimme joulukuusen tänään. Tässä vielä joitain tämän joulunajan askartelujani. Innostun yleensä niihin vasta pyhinä, joten en juurikaan ehdi blogissa toivottamaan hyvää joulua uusin asetelmin ...

Tähti on piipunrassista, metallilangasta ja paljetista. Upea kuusi on Riikamaria Paakkunaiselta.


Jouluenkelin tein puuhelmestä, tekokukan heteistä, kreppipaperista ja pitsistä. 
Hiuksina purettua bunkalankaa.



Joitakin lahjoja on vielä avaamatta. 
Jonkinlainen jouluaiheinen katselulaatikko voisi olla hyvä idea, ja toinen pääsiäisestä. 
Niihin keräisin vuosittaiset sesonki koristeet.



Onnellista ja Inspiroivaa vielä varsin Uutta Vuotta 2015!

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pikku puutarha / Tiny garden

Sadepäivinä ehtii puuhailla kaikenlaista... Halusin tehdä puutarhan, mutta mihin sen mahduttaisin? Sitten muistin vanhan Dollshouse and Miniature Scene -lehden liitteen, jossa Malcolm Smith esittelee tekniikoita puutarhakasvien tekoon 1:24 ja pienemmissä mittakaavoissa. Lisäksi löysin kaapistani suhteellisen naarmuttoman Reutter Porzellanin rasian, sellaisen joissa heidän tuotteensa myydään. Innostuin kokeilemaan näistä ja kaappini aineksista nopeaa tehtävää, joka osoittautui vähemmän nopeaksi. Alla on parin päivän askartelun tulos. Keittiön pöytämme ei ole koskaan ollut yhtä täynnä tavaraa ja sotkuinen kuin tätä tehdessäni!

Kuinka pieneen on mentävä, jotta tilaa tulee lisää? Kuinka pientä voi tehdä? Tätä oli hauska kokeilla. Rasian pohja on 83 x 55 mm ja korkeimman havun korkeus noin 40 mm.


Apuna minulla oli nurmikolla makoileva haavoittunut gallialainen mittakaavassa 1:72. 
Hän on mieheni lapsuudesta.



Kansi päälle ja kasvusto on pölyltä suojassa, kätevää.


Jos jatkossa löydän sopivia rasioita, voisin tehdä lisääkin puutarha-aiheita. 
Mieluummin kuitenkin hieman suuremmassa mittakaavassa ;)

Kahden suuren nukkekodin rakentamisen jälkeen harkitsen siirtymistä rakentamaan 1:24 koossa. Minulla itse asiassa on keskeneräinen Greenleafin Fairfield. Varmaan aika monella on... Koen sen talon vaativan aivan oman paneutumisensa. Ja hirvittää, kun kaikki tavarat pitää tehdä tavallaan uudelleen puolta pienempinä. Onneksi kartanossa ja taiteilijan talossa on vielä paljon keskeneräistä.

torstai 6. helmikuuta 2014

Kirjoja / Books

Erja piti tiistaina kerhossamme hauskan kirjapajan. Innostuin tekemään kotona vielä lisää kirjoja. Auki repsottavat yksilöt voisi tietysti sitoa langalla aistikkaiksi pinoiksi. Kuvassa vasemmalla olevien selkä on pala Hesaria (sanomalehtipaperia) ja kansipaperit omia vanhoja marmorointeja, oikealla olevilla on kangasselkä ja kansipaperit vanhoista kirjoista irrotettuja. Sisäsivut leikkasin vanhasta virsikirjasta. Näihin menee hämmästyttävän vähän materiaalia, pieniä kun ovat.



maanantai 9. joulukuuta 2013

Lisää hedelmiä / More fruit

Tervetuloa uudet lukijat, teitä on jo aika monta... ja kiitos kaikista ystävällisistä kommenteistanne.
Kokeilin luumujen värjäystä samalla tekniikalla kuin rypäleitä aikaisemmin. Vauvan talkki pinnassa toimii aika hyvin. Muut hedelmät ovat fimoa.

Welcome new followers I can't believe you are so many...
I tried making some plums like grapes earlier. Not bad? The secret is using top coat of talcum powder. Other fruit are made of polymer clay.




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

maanantai 18. marraskuuta 2013

Rypäleitä ja kukkia / Grapes and flowers

Rypäleet pääsivät koriin, olen nähnyt ohjeen niihin kahdessakin blogissa. (Lisäys: linkki Katin ohjeeseen ja linkki Elizabethin ohjeeseen.) Tein siis rypäleet pakkauksissa kuivikkeena olevien pussukoiden rakeista, joita voi pyöritellä lasimaalausvärissä vaikka leivinpaperilla ja liimata yhteen tertuiksi. Kukka-asetelmat syntyivät valmisaineksista. Astiana pikkuasetelmissa toimii tammenterhon kanta, joka on mukava hioa tasaiseksi pohjastaan. Joulukin kävi jo mielessä. Mukavaa viikkoa!

I made some grapes using tiny granules from package sachets with text "Silica gel, throw away, do not eat". I have coloured granules with glass paints and glued together around tiny twigs. Ready made roses are quickly arranged on top of a acorn cup. Have a nice week!





tiistai 1. lokakuuta 2013

Lisää työkaluja / More artist's tools


 

Taiteilijan paletti / Artist's palette

Kiitos mukavista kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat! Kartano saa jäädä nyt joksikin aikaa tuumaustauolle aloitettuani uuden projektin. Luonnollisesti taiteilija tarvitsee työvälineet, väripaletin ja maaleja. Tästä mini-into lähtikin laukkaamaan. Harmillisesti kamerasta hyytyi akku heti kuvaussession alkuun, jatkoa siis seuraa. Pöydän jalat ovat syömäpuikoista, tuubit ohutta alumiiniputkea, korkkeina helmet. Vernissakippo on pala muoviputkea shampoopullosta.

Thank you for your encouraging comments and welcome new followers! After building manor house about five years I feel it's time to do something new for a while. So I have begun new project with artist's house. Colour tubes and palette are first items for artist's studio. I used chop sticks for table legs, thin aluminium tube for colour tubes and plastic tube of shampoo bottle for a cup on the palette. To be continued...

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Lahdesta / Visiting Lahti Miniature Fair

Katsokaa näitä aarteita!
Kahvimyllyn laatikkokin aukeaa. Ostin nämä taitavalta Mirkalta.

Look at these tiny treasures! They are made by talented Mirka.
You can even open the drawer under coffee grinder.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Porvoossa / Visiting Porvoo old town

Viikko sitten kävimme pikavisiitillä Porvoossa Runebergin kotimuseossa. Viehättävä paikka, suosittelen kaikille 1800-luvun sisustuksesta kiinnostuneille. Ennen vanhaan säätyläiskodeissa kaikki näyttää olleen suurta, paitsi sängyt ja silmälasit :) Oheiset aarteet löytyivät Riimikosta.

We visited Porvoo old town a week ago. Home of J. L. Runeberg (Finland's national poet) was an interesting interior decorated in 1860's style. I found these treasures from Riimikko, old style toy shop.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Lastenhuoneeseen

Löysin mm. tämän ihanan printin täältä ja päätin kokeilla onneani. Paljon kiitoksia Catherine!
Tästä tuli suuri ja kömpelö verrattuna esikuvaansa.


Joulua odotellessa

Tein lisää kuusikokeiluja, nyt Tiimarin leveästä piipunrassista, päälle sivelin gessoa ja hilettä. Jalat kokosin puunapeista ja -helmistä. Mukavia talvipäiviä teille!