sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Katot / Roofs

Kuistin katto tuotti hieman päänvaivaa. Leikkasin aluksi kartongista lappeiden mallit. Päätyosan koko määräytyi lopulta paikoilleen liimattujen sivujen välissä kokeilemalla. Päädyin kokoamaan kuistin katon 2 mm:n pahvista, sillä vaneri oli loppu.

Katon harjaa kannatteleva runko koostuu kahdesta poikittaisesta kolmionmuotoisesta tuesta, jotka sahasin sentinpaksuisesta keisaripuusta. Samoin päätylappeen alla on kolmiomaiset tuet. Keisaripuu on balsan tavoin hyvin kevyttä, mutta rakenteeltaan huomattavasti lujempaa. Liimasin tuet 21x30 cm kokoiselle kovalevylle, jonka pohjaan kapeisiin päätyihin liimasin rimat. Katto on irrotettava ja pysyy rimojen ansiosta paikoillaan kuistin yllä.

Tein pellityksen saumat tällä kertaa bambutabletista puretuista osista. Värityskin muuttui tummanvihreään.

Niinpä minun täytyi uusia itse mökinkin katto. Teippasin bambutikut edellisten pahvisuikaleiden päälle ja uusin käytännössä eristysteippauksenkin kokonaan.

Tässä molemmat katot valmiina.

Lisäsin vielä listat mökin ikkunoiden päälle. Materiaali riitti juuri ja juuri. Pienen jatkopalan saumankohdan piilotin linnunpesän alle. Olen joskus aikaisemmin tehnyt tällaisia pesiä.

Maalasin kuistin kivijalan puurakenteet mustaksi. Muotoilin ilmakuivuvasta Fimosta kivijalan nurkkakivet. Lautaristikon materiaaliksi löytyi vanhoja pahvisia arkistoetikettejä, joita olen joskus löytänyt toiselta harrastajalta sekä Kierrätyskeskuksesta. Leikkasin ne listasaksilla samaan kulmaan ja liimasin yläreunastaan puurakenteen päälle.

Kuvien oton jälkeen olen liimannut ikkunalasit mökin etupaneleihin. Kuisti odottaa vielä lasitusta ja sitä varten on lähdettävä kauppaan.

Kohta saa rakentaminen riittää. Olisikohan tämä viimeinen nukkekoti, jonka rakennan? Päivät saa kyllä tällä tavalla kulumaan sukkelasti.

Aurinkoisia päiviä lukijat. Helsingissä lumi sulaa kovaa vauhtia, mutta vielä ollaan talvessa. Etelämpänä on jo kevät ja sipulikukat kukassa.

lauantai 20. helmikuuta 2021

Sininen huvila / Building Blue Villa

Sain kuvan tilkkutäkin keskeneräisenä sukulaiseltani. Minun hommaksi jäi päätellä reunat, samalla ompelin alumiinilangan reunan käänteeseen. Täkki sopii mielestäni hyvin tuohon päästävedettävään sänkyyn. 

Kuvassa on myös neulomani torkkupeite. Käytin siihen kahta itsevärjättyä lankaa sekä kahta muuta väriä. Helmineuletta ja langanvaihto 1-4 rivin välein ilman sen kummempaa suunnitelmaa.

Vuodevaatteiden jälkeen olen siirtynyt rakentamaan sinistä huvilaa. Kovasti tekisi mieleni jo sisustaa, mutta olisi hyvä saada rakennustyöt valmiiksi sitä ennen.

Ensimmäisenä valmistui muurit huvilan molempiin kerroksiin. Löysin idean kukkasienen käytöstä Eva Malmstenin kirjasta Dockskåp & miniatyrer. 

Leikkasin sopivat palat kuivakukille tarkoitetusta sienestä, luullakseni se ei ime niin paljon vettä itseensä kuin toinen versio, jonka tarkoitus on pitää kukat kosteina. Maalasin pinnan gessolla sekä täytin pahimmat lommot pikasiloitteella. Lopuksi liimasin muurien ympärille listat lattiaa vasten. Jätin muurit huoneissa irrallisiksi, jotta niitä voi tarpeen tullen siirrellä.

Alakerrassa päätin maalata ruskean lattian sittenkin harmaaksi, samoin siniset listat muuttuivat harmaiksi. Tila tuntui laajenevan ja rauhoittuvan.

Seuraavaksi pellitin katon eristysnauhalla, joka on maalaamattomana folionkiiltävää. Peltien saumat olisivat saaneet olla korkeammat. Käytin pahvisuikaleita, ehkä grillitikut tms olisivat toimineet paremmin.

Tietenkin ole tehtävä myös savupiippu. Se on puupaloista ja rimoista koottu ja päällystetty kananmunakotelosta leikatuilla tiilillä.

Koostin kuistin vastaisen ulkoseinän tapetoinnin kuudesta palasta pienestä askartelupaperivihkosta. Kuvassa oikea puoli on viinilaatikkoa, vasen leikkuulaudan päälle rakennettua osaa nukkekotia. Kaunis ovi on Pienen pientä -nukkekotikauppaa pitäneen Marjutin tekemä.

Kuistin rakennusta olin aloitellut jo kesällä. Nyt tein siihen pariovet pahvista. Viistosin ovipeilit katkoteräveitsellä keltaisen oven mittojen mukaan. Saranoina toimivat pystysuuntaiset nuppineulat. Rappu on puuta, akryylimaalia ja teenpuruja. Pienellä hiomisella siitä saa siistimmän kuin kuvassa.

Kokosin rungon kierrätyshenkisesti monenlaisesta puutavarasta. Listaa kuluu vielä viimeistelyyn uskomattomat määrät.

Kuisti asettuu nukkekodin sivulle. Pidän sen irrallisena. Kuistin pohja on noin 21x30cm ja huvilan noin 40x40cm.

Kuva yläpuolelta sivusta. Liimasin päistään pyöristetyt tikut ikkunalaudoiksi.

Kuistin katto ja sokkelin käsittely puuttuvat vielä, samoin huvilasta osa lasituksista, päätylistat ja räystäät(?).

Nyt blogi taitaa olla rakentamisen osalta ajan tasalla. Voisin vaihteeksi tehdä jotain aivan pientä. Toisaalta, jos keskeytän rakentamisen, on vaikeampi taas aloittaa uudelleen. Kattoa päin...

perjantai 5. helmikuuta 2021

Mina-nojatuoli / Mina Armchair

Tammikuussa sain koottua myös Kotte Toysin kitin Mina, jonka 1:1 esikuvan on suunnitellut ruotsalainen Bruno Mathsson. Tämäkin on laadukas kitti ja olen iloinen lopputuloksesta.

Käsinojia piti hieman muotoilla vuolemalla ja hiomalla, mutta puu oli hyvälaatuista eikä lohjennut. Päällisen nauhojen pujottelussa tylppäkärkinen neula oli avuksi varsinkin istuimen alla. Nauhat kuuluvat pakkaukseen ja ovat minusta tosi kauniit.

Nojatuoli päätyi taiteilijan talon olohuoneeseen Erja Helanderin tekemän lipaston viereen. Sattumalta ne ovat lähes samansävyisiä.

Lipaston päällä on vielä Erjan tekemä lokerikko, johon kokosin meren rannalta keräämiäni pieniä simpukankuoria ja fossiileja. Myös riippuva huonekasvi takaseinän hyllysyvennyksessä on Erjalta.

Takkatuli lämmittää pakkasella. Nahkaisen nojatuolin tyynyt ovat Ninalta.