Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuket. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. helmikuuta 2020

Hattuja / Hat Making

Meillä katsottiin hiljattain Titanic-elokuvaa ja sain näyttelijöiden hatuista inspiraation.


Kuin lähdössä Euroopan kierrokselle, Italian kevät odottaa... Tämä hattu on historian esimerkkeihin verrattuna vielä varsin maltillinen.


Huonekalujen verhoilukangasta, satiiniruusunauhaa ja pari nuppineulaa, niistä on hattu tehty.


Matkalaukut tein joskus viime vuonna, mutta olen unohtanut kuvata ne. Sovelsin Marian ohjetta ja käytin kartonkia, korunosia, rautalankaa, nahkaa, akryylimaalia, bunkanauhaa, laastariteippiä, haaraniittejä ja kuviopaperia.


Mummo sai myssyn. Katsoin mallia vanhoista valokuvista, joiden mustuudesta ei kyllä juurikaan erotu yksityiskohdat. Myssy on useimmiten niin pieni kapine päälaella, että sen tekeminen on haastavaa. Päätin tämän olevan riittävän lähellä. Jouduin ompelemaan myssyn nuken hiuksiin kiinni jo tekovaiheessa. Käytin silkkiä vanhasta huivista sekä pitsinauhaa.


Mummon laukun olen ostanut joskus Vanhan ylioppilastalon markkinoilta ruotsalaiselta myyjältä. Se tuntuu olevan aitoa käärmeennahkaa ja on aivan liian moderni tälle rouvalle. Hän pitää siitä silti kiinni.

Vanhat rouvat saivat vihdoin asujensa täydennykseksi päähineet, eivätkä vaikuta enää niin keskeneräisiltä. Olen tyytyväinen.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Ulkosalla / Outdoors

Nuket pääsivät ulkoilemaan, nimittäin kukkaruukkuun ;)

Kyseessä on kookas bonsairuukku, jonka olen joskus poiminut läheiseltä parkkikirpputorilta. Sain siihen tänä keväänä istutettua minipuutarhan.


Paju (Salix) on lähikaupan pääsiäisrekvisiittaa, muut kasvit timjamia ja ajuruohoa (Thymus Silver Carpet, - Citriodorus Bertram Anderson eli sitruuna-ajuruoho, - Praecox Coccineus eli nummiajaruoho) sekä valkomaksaruohoa (Sedum Album).


Momokot esittelevät valmiiksi saamiani neuleita, joiden silmukat olen soveltanut 1:6-mittakaavaan Hanna Merosen ohjeista. Hattu on huonekaluverhoilukangasta, jonka pingotin muovikorkin päälle. Huomasin, että kannattaa valita hieman alimittainen korkki, sillä ainakin jäykän materiaalin ollessa kyseessä kupu väljenee muotilta otettaessa. Lieri on erillinen rengas samaa kangasta, jonka liimasin hattukupuun kiinni.


Neiti hienohelma 1:12 kartanonukkekodista pääsi myös puutarhaan. Alushameensa voi kastella sateen jälkeen kasveja tuoksutellessa. Posliininukke on Taru Astikaisen muotoilema.


Ruukussa nuket nojaavat multaan tökättyyn grillitikkuun.

Kasvit ovat kasvaneet kovasti kuvan oton jälkeen ja kiven voisi jo poistaa. Ruukku sijaitsee terassillamme puolivarjossa, joten saa nähdä jaksavatko kasvit kukkia. Sitruuna-ajuruoho on kadottanut varjossa häikäisevää keltaisuuttaan. Kaikkien lehdet ovat pienet ja siitä tykkään.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Laukkuja / Bags and Purses

Syksy on saapunut meille ja päivät lyhenevät kovaa vauhtia. 

Ensimmäisessä kuvassa olevan vihreän laukun tein Marian inspiroimana.


Ohje löytyy hänen uudesta Retroa nukkekotiin -kirjastaan. 
Kyllä meitä pienen maan harrastajia nyt hemmotellaan 
toinen toistaan innostavammilla kirjoilla!


Ohje on 1:12-mittakaavassa, mutta käy 1:6-nukellekin. 
Momoko pyytää vaihtamaan hihnan pidempään.
Laukku on avattava.


Samalla kaavalla tuli tehtyä kerralla monta kirjekuorilaukkua.
 Näitä laukkuja ei voi avata.


Punainen laukku on avattava. Ompelin sivusaumat käsin.


Neuleet ja hame ovat myös itsetehtyjä.


Otin hyllyn alas seinältä ja heti on rauhallisemman näköistä.
Sisustus on edelleen aika karsittu.


perjantai 7. syyskuuta 2018

Hannan neuleopissa / Hanna's New Book and Workshops

Hanna Meroselta ilmestyi alkuvuodesta upea kirja Pienenpieniä käsitöitä, kustantaja Moreeni. Kirjassa on yli 60 ohjetta miniatyyrikokoisten oikeiden käsitöiden tekoon. Tekniikoista on käsitelty neulonta, virkkaus ja neulahuovutus. Ohjeet ovat sovellettavissa koruiksi, nukkekotiin tai isommallekin nukelle. Hankin kirjan aika tuoreeltaan ja olen harjoitellut ohjeiden mukaan pikkuhiljaa. Kirja on todella innostava ja runsas, löydän siitä edelleen uusia asioita.

Osallistuin viime vuonna sekä myös tänä syksynä Hannan inspiroiviin työpajoihin, jotka pidettiin Vantaan opistotalossa, Tikkurilassa.

Sain Hannan opastuksella tehtyä Fridan heinäkuun helteillä aloitettuun mekkoon levenevän helman, hihat neuloin valmiiksi kotona. Turkoosi lanka uhkasi loppua kesken, joten jaoin loppupätkän kahtia ja jatkoin neulomalla oranssinpunaiset raidat hihansuihin ja helmaan.


Kirjan lopussa on nukkekotiharrastajien iloksi painettu miniatyyrikannet sekä -mallisivuja. Päällystin minikirjan kannet oikealla kluutilla. Jouduin muistaakseni kaventamaan selkää hieman, jotta sain suojapaperin yltämään kannen ympäri.


Kurssilla kokeilin myös kudotun näköistä pintaa (linen stich) sekä kotona vohvelipintaa. Ompelin mallitilkut tyynyiksi.


Tein ensin mainittuun niin paljon virheitä, että käänsin sen nurinpäin. Nurjalla puolella onkin kaunis helmimäinen pinta.


Alkuvuodesta neulomassani villatakissa on niin kapeat hihat, että oli haettava malliksi pienikätisin nukke. Hän on odottanut alushameisillaan vaatteita jo aika pitkään. Kieltämättä riisuttavat ja vaihdettavat vaatteet avaavat aivan uusia ulottuvuuksia näihin minihenkilöihin.


Seuraavaan takkiin ehkä muistan lisätä hihasilmukoita käsialani mukaan. Helma on samanlainen kuin Fridan mekossa, mutta levennysosasta tulee pidempi ja neulominen kestää... Kuvassa on 1 mm:n puikot sekä hihansuut odottamassa hakaneuloilla.


Nuket ovat Taru Astikaisen muotoilemia posliininukkeja.

torstai 11. tammikuuta 2018

Talvipuuhia / Knitting & Basket Weaving

Hyvää alkanutta vuotta ja kiitos viime vuodesta!

Olin vuodenvaihteessa flunssassa useamman viikon. Ainoa minipuuha, mitä jaksoin tehdä oli neulominen. Carlson saikin uuden villapaidan sekä sukat. Pusero on ensimmäinen tekemäni kirjoneule missään mittakaavassa.

Aloitin neulomisen niskasta Hannan Suomi 100 -villapaidan ohjeella, sitten projekti lähti omille teilleen, mitä tulee levennyksiin ja kuvioon. Silmukoita on leveimmillään 104.


Carlson vetäisi sukat posliinikenkiensä päälle. Sukan ohje löytyy Marian Nukkekoti Väinölän joulukirjasta.


Olen palannut korinpunonnan pariin oppaanani vuonna 1960 suomeksi julkaistu Ruth Zechlinin Tyttöjen askartelukirja sekä ohjeet täältä.


Ensiksi syntyi soikeapohjaisia pyykkikoreja kaapista löytyneestä paperinarusta ja paperipäällysteisestä rautalangasta. Pidän paperinarun jäykkyydestä, ehkä pitäisi hankkia vielä ohuempaa sirompia esineitä varten.


Sekä neulonta että korinpunonta ovat hitaita tekniikoita, sain päivässä tehtyä kaksi koria muun puuhan lomassa. Opeteltavaa riittää ja mahdollisuudet ovat ainakin teoriassa rajattomat...

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kokeiluja / Some Knitting Experiments

Helena on saanut hieman lämmintä tanssiasunsa päälle.


Hänellä on mm. jalassa ensimmäiset missään mittakaavassa neulomani sukat. Ja syytä onkin, koska meillä eletään taas flunssakautta. Oranssi baskeri on virkattu.


Neulominen on sikäli kiitollista, että virheet unohtuvat vaatteen asettuessa nuken päälle suht istuvasti.


Kädessä olevan isoäidin neliön virkkasin silkkisestä ompelulangasta. Yllättäen 0,6 mm:n koukku tuntuikin liian suurelta ja jäljestä tuli aika löysää.

Onneksi tällaiset kokeilut mahtuvat pieneen tilaan ja harjoituksia voi jatkaa muutaman hartiajumpan jälkeen...

Hyvää Lucian päivää! Täällä paistaa tällä hetkellä aurinko, ihme pimeiden päivien keskellä.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Maggie

Olen ommellut rouvan vaatteet jo joitakin viikkoja sitten. Helman ja hihojen viimeistely nauhalla oli mietinnässä, ja onnistui lopulta ihan siististi lisäämällä kangasliimaa hammastikulla pikku erissä nauhaan, ei kankaaseen.


Maggiesta tuli ihan eri nainen vaatteet saatuaan, kyllä nuken pukeminen kannattaa.


Käytin pukuun tilkkutyöpuuvillaa, jossa on hyvin kapea raitakuvio, 
vanhoja pitsinauhoja sekä soutache-nauhaa.

Ompelin hameen pitkät saumat, jakun sisäänotot ja hihat koneella, 
hihojen kiinnityksen jakkuun taas käsin suoraan nuken päälle.


Maggie haluaisi vielä hatun ja kävelykepin. 
Hän on Tarun muotoilema 1:12 -posliininukke

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Miina

Tässä on ensimmäinen nukke, jonka halusin nimetä. 
Muillekin kyllä pitäisi keksiä nimet.

Hän on Miina ja tällä hetkellä kartanon keittiössä töissä.


Luulen kyllä, että hänestä olisi muuhunkin toimeen, lyhyestä pituudestaan huolimatta.


Nuken muotoilu jälleen Taru Astikainen, vaatteet ja kampaus minulta.


 Ompelukone on vienyt yhden paikan keittiön ruokapöydällä jo ties kuinka monetta viikkoa. En aio vielä luovuttaa, kun ompelukammo on muuttunut ompeluinnoksi.


Mukavaa loppuviikkoa!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Frida

Tarun muotoilema upea Frida sai vihdoin uudet vaatteet. 
Taru on laittanut myös nuken kampauksen, minä ompelin.

Kyseessä on 1:12 -mittakaavan nukkekotinukke.


Fridalla on valmiina korvarenkaat, joihin voi ripustaa lisää koristeita.


Ensimmäisenä teinkin hänelle koruja, jotka yllään hän joutui odottamaan 
 taiteilijan talon sohvalla vaatteitta aika tovin.


Koska tämä nukke todennäköisesti haluaa vaihtaa asuaan, tein vaatteista riisuttavat. Hameen vyötärönauhassa on pieni tarrakiinnitys ja paidassa kuminauhat 
kaula-aukossa ja hihoissa.


Hankin kaksipuoleista, ohutta tarranauhaa Aviksen pajasta.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Ompelua & uusi projekti / Sewing & New Project

Hei blogimaailma pitkästä aikaa! Syyskuussa en ehtinyt juurikaan harrastamaan. Nyt lokakuussa päätin ottaa vahingon takaisin. Tänään otin kamerankin vihdoin esiin.

Olen nauttinut ompelemisesta, vaikka edelleen olen hidas ja jokainen valmis vaate on kuin ihme. Jostain syystä vain hyvin hillityt kuosit ovat kelvanneet ja niitä on kangasvalikoimassani tietysti vähemmistö.

Momokot pääsevät esittelemään uusia vaatteitaan. Hameen, mekon ja kassin kaavat sain aiemmin mainituista japanilaisista kirjoista. Paidan ompelin Megan R. Zabelin kirjan Dolly Bureau 1 kaavalla.


Momokon käsissä oleva kirja on rintakoru, josta poistin kiinnitysmekanismin. Kuka tietää tekijän nimen?


Paidan kauluksen ompelun jälkeen oli mukava surauttaa muutama tyyny ylimääräiseksi jääneistä sisustuskankaan paloista. Näitä tehdessä 1:6 mittakaava tuntui valtavalta.

Talonpoikaispaidan ompelin ohuen ohuesta nenäliinasta, jossa oli valmiina violetit raidat.


Kierrätyskeskuksesta löytyi pikku pussillinen tasamittaisia puupaloja. Niistä tuli kasattua hyllykkö jo samana päivänä. Jätin sen toistaiseksi maalaamatta.


Löysin muotilehtien kannet Sandran upeasta muotinukkeblogista, kiitos Sandra! Sisälle liimasin nipun oikeasta muotilehdestä. Kansien kiilto tulee kontaktimuovista.


Minkälaisista luomuksista Momoko mahtaa haaveilla?


Sattumanvarainen sivujen leikkaus tuottaa mielenkiintoista kuvataittoa...


Kuvauslavasteena toimi tänään tyttären Ikea-nukkekoti Flisat. Tytär suunnittelee siitä modernia 1:12 nukkekotia. Olen maalaamassa sitä Helmi-kalustemaalilla, jotta pinnat kestäisivät paremmin pyyhkimistä. Talo maksoi 30 euroa, 0,25 l maalia ja kunnon sivellin 22 euroa... Takaseinän tummat pisteet ovat ruuvinreijät seinäkiinnitystä varten.

Annanpa tässä nukkekodin summittaisia sisämittoja kiinnostuneille suunnittelua helpottamaan:

Huonekorkeus alakerta 19,5 cm, yläkerta 19,5-32,5 cm.
Huoneiden leveydet ovat molemmissa kerroksissa miltein samat, kapea huone n. 19 cm, leveä huone n. 31cm.
Huoneiden syvyys 20,5 cm.

Ulkomitat: Talon leveys räystäiden kohdalta on noin 58 cm, korkeus n. 59 cm ja syvyys 22 cm.

Alakerran väliseinä oli umpinainen, sahasin sen takaosan pois saadakseni yhtä leveän oviaukon kuin yläkerrassa. Savupiippu oli valmiiksi iloisen vihreä...


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Loppukesän askareita / August knitting

Rakentamisen jälkeen on tehnyt jostain syystä mieli neuloa. Kuvasin nukkeja tänään mökillä, kyllä olikin ihana lämmin päivä ja tasainen valo.

Momoko esittelee kauden marjoja, pensasmustikkaa ja vadelmaa.


Pipoon käytin 1,5 ja 2 mm:n puikkoja, lanka on tuntematon löytö Kierrätyskeskuksesta.


Kaulahuivi on ensimmäinen 1 mm:n puikoilla neulomani vaatekappale. Kirkkaassa valossa onnistuu, muuten ei oikein mukavasti. Ehkä tarvitsen jälleen uudet silmälasit. Puseron neuloin 2 mm:n puikoilla. Lanka on Manos del Uruguay:n Marina, sävy Shantung.


Välillä piti testata puussakiipeilyä.


...sekä kerätä kimppu kukkia mäkimeiramista ja jättipoimulehdestä.


Tänne on muuttanut Momokon sisko Hong Kongista. Hänen nimensä on Orion's Sonata ja tämän näköisenä hän tuli. Hän on mielestäni yksi kauneimmista Momokoista.


Koru on hieno yksityiskohta ja olisi helppo toteuttaa itsekin helmistä.


Vaatteet ja kampaus ovat viimeisen päälle. 
Jostain syystä nukke vaikuttaa kaikkinensa laadukkaammalta kuin ensimmäinen.


Aurinkoisia loppukesän päiviä!