Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. helmikuuta 2020

Polkupyörä / Bicycle Project

Mustaksi maalattu polkupyörä on odottanut keskeneräistä-listallani aika pitkään.

Maalasin osia pyörästä alumiinin värisellä Humbrol Enamel-maalilla.

Päällystin verkkosatulan oikealla nahalla, mikä oli hieman hankalaa, sillä satula alkoi heilua kiinnityksissään kuin irtoamaisillaan! Päällystäminen onnistui vaiheissa pingottamalla nahkaa liimakerroksen päälle. Jätin kuivumaan ja leikkasin ylimääräiset nahan reunat kynsisaksilla pois.


Pyörässä on kiinteä verkkomainen kori. Pujottelin 1 mm:n paksuista paperinarua kehikkoon. Tämä ei ollut yhtään mukavaa, sillä naru tarttui joka kerta johonkin pyörän rakenteeseen.


Aloitin punomisen pohjasta, missä naru kulkee edestakaisin. Sitten pyörittelin narua alareunaa kiertävän tangon ympäri ja jatkoin pujottelemalla sivuseiniä ylös ja ympäri.

Mielestäni lopputuloksena on sympaattisempi pyörä ja vaiva kannatti. Polkupyörä on hieman pieni, lasten kokoa tai pienempää mittakaavaa kuin 1:12. Oman tunnelmansa se kuitenkin tuo.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Metsästä ja torilta / Mushroom Picking & Shopping

Helsingissä oli eilen 7°C!
Poikkeuksellisen lämpimän talven johdosta Syreenikujalta on käyty sienimetsässä 
ja löydetty kanttarelleja!



Muut hankinnat ovat torilta.


Suklaakeksien leivonnassa on näköjään käytetty runsaasti voita.


Esittelen jo kesällä tekemiäni esineitä, jotka sain vasta hiljattain kuvattua.
Keksirasia on valmis metallirasia, jonka kanteen liimasin kuvan sekä lakkasin. 
Unikot tein Susannan kirjan ohjeella muutoin paitsi liimasin terälehdet tekokukan tekoon tarkoitettujen heteiden ympärille.
Hauskaa miten arkinen paperipussikin on söpö minikoossa.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Katse etelään / Looking Southward

Kevättalvista kesän kaipuuta tämä kai on: Olen valmistellut joitakin huonekaluja kreikkalaista taloa varten. Tuolit ovat vanhoja Eurominejä, joiden selkänojien nupit katkaisin pois.

Pöytä on itsetehty pahvista, listoista ja valmiista sorvauksista. Kannen laatat sain ystävältä Ranskan matkan tuliaisina kauan sitten. Liimasin ne aika summittaisesti ja saumasin pikasiloitteella. Pesin märällä sienellä ylimääräisen saumausaineen pois.


Kaapin päällystin Eurominin kaakelikartongilla. Kaappia voisin muokata vielä lisää ainakin vaihtamalla nupit, mietintätauko...


Viime syksynä tein aika paljon massa-ruokia. Päivien lyhentyessä kuvaaminen jäi. Tuntui myös, että tekeminen meni liian pieneksi. Työnsin ruuat rasioihin odottamaan, tuntuu että ne muuttuivat paremmiksi sillä tavoin. Pikkuhiljaa niitä on hyvä ottaa esiin ja yhdistellä toisiinsa. Leikkiaika!

En osaisi perkata näitä raukkoja oikeasti. Katselen niitä mieluummin vedessä elävinä. Silti Angien opettama tekniikka oli mielenkiintoinen. Pöytälevyn laatan koko on 5 mm.


Kokeilin tehdä Angie Scarrin ohjeen innostamana paperipussejakin fimosta. Eivät vakuuta minua. Teen niitä jatkossa oikeasta paperista mieluummin. Salaatit olen tehnyt Angien muotilla.


Herne karkasi huomaamatta kulhon alle. Lipaston laatan koko on 13 mm.


Vaaleanvihreän parsakukkakaalin olen tehnyt muotintamalla oikeasta 1:1 vastineestaan.


Jatkoa seuraa...

perjantai 31. elokuuta 2018

Korinpunontaa / Basket Weaving

Löysin heinäkuussa Forssan markkinoilta Mineillen-kaupasta ruskeaa paperipäällysteistä rautalankaa kunnon vyyhdin. Sitä piti kokeilla korintekoon ja hyvinhän se toimi joka koossa.

Kuvassa ylin kori on vihreästä kalalangasta, jonka maalasin. Muut olen punonut paperinarusta periaatteella jämät pois kaapista pyörimästä. Lopputulos on sitten aina yllätys.


Ensin syntyi suurempia koreja ja sitten viimein ostoskoreja. Pienemmän teko on aina hankalampaa.


Ylhäällä kuvassa oikealla oleva kori on kalalangasta tehty, muut paperinarusta. Joskus aikaisemmin tekemäni pikku pöydän uudistin sahaamalla syömäpuikoista tehdyt jalat lyhyemmiksi, lisäämällä alatason ja leventämällä kantta rimoituksella sekä maalaamalla uudestaan.


Satoakin on saatu. Omenien teko on aina kiitollista. Retiisien teko oli jo niin pientä, että lehdet tuli laitettua vain kahteen.


Luumujen väritystä olen ihaillut monena kesänä, nyt tuli sitäkin kokeiltua.


Lopulta sain kerättyä rohkeutta myös rottinkituolin tekoon. Rottinki on minulle uusi materiaali.  Se taipuu kosteana kauniille kaarille, mutta tekeminen tiettyyn mittaan symmetrisesti tuntui aika haastavalta. Jouduin lyhentämään etujalkoja useaan otteeseen.


Katsoin hieman mallia oman parvekkeen tuoleista. Rakenne syntyi pikkuhiljaa kokeilemalla usean päivän aikana. Aluksi käytin sidontaan ohutta pellavalankaa, mutta se pörröttyi kosteudessa. Sitten tartuin paperinaruun ja paperipäällysteiseen rautalankaan ja tuoliin tuli tukevuutta.


Istuinosan punoin aluksi erikseen, kiinnitin puolivälissä punontaa runkoon ja jatkoin selkänojaa ylös asti. Toista samanlaista tuskin edes yritän tehdä. Tarkoitus oli aluksi maalata tuoli, mutta jätin sen kuitenkin odottamaan.


Kiitoksia kommenteistanne edellisiin päivityksiin, niitä on mukava saada!

maanantai 27. elokuuta 2018

Rustiikkia / Touch of Rustic

Jatkan helteiden jälkeisen äkillisen toimeliaisuuden tulosten esittelyä. Heinäkuun kuumuudessa en jaksanut juurikaan mitään. Kun sää viileni, oli ihanaa taas askarrella.

Löysin hiljattain Kierrätyskeskuksesta viilusuikaleita. Liotin niitä tiskialtaassa kylmässä vedessä, sitten taivuttaminen puupohjan ympärille onnistui suht siististi. Hioin ja maalasin akryylimaaleilla. Maalaamattomaan tarjottimen reunaan kokeilin lattiavahaa, mutta se ei juurikaan näy. Osa esineistä halusi kuivua vinoiksi ja kuivattelin niitä parhaani mukaan painon alla.


Taustalla olevan lipaston olen ostanut puuvalmiina. Lisäsin sivuille kapeat sorvaukset ja mittasuhteet mielestäni paranivat. Mukavaa kun kauan kaapissa ollut ei-mieluisa esine muuttuukin muokkaamalla rakkaaksi.


Nyt tuli rustiikkista esineistöä, sillä ajatuksissa häämöttää kreikkalainen talo. Frida on jo ilmoittanut haluavansa muuttaa sinne, muu on vielä epäselvää.


Kokeilin taas kynttilänjalkojen tekoa korunosista ja ylimääräisistä sorvauksista. Idea on yksinkertainen, mutta haasteena on saada kiinnitettyä pikaliimalla kaikki pyöreäpintaisetkin elementit suoraan. Kynttilät olen tehnyt joskus polymeerimassasta.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Lisää koreja / More Baskets

Kiitos kannustavista kommenteista edelliseen päivitykseen. Pitkästytän teitä samalla aiheella ja lavasteella, sillä korinteko on jatkunut näihin päiviin!


Miina pitelee nyt edellisiä paremmin käsiinsä sopivia koreja. Punoin nämä 1 mm:n paksuisesta paperilangasta samalla tekniikalla, mutta huomattavasti hitaammin kuin suuremmat. 


Lattialla on lisäksi paksummasta paperinarusta sekä kalastajalangasta punottuja koreja. Jokaisesta tuli hieman erilainen. Pohjaa aloittaessa on jonkinlainen suunnitelma, usein se kyllä tehdessä muuttuu.


Punontaa tekisi mieli jatkaa, varmasti palaan tähän tekniikkaan myöhemmin. Ja tietysti hankin lisää punontamateriaalia, sen sijaan että olisin käyttänyt entiset pois...

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Koreja, koreja / Baskets...

Yhteen asiaan keskittymisen ihanuus ja
Miina hämmästelee yhtäkkistä korien paljoutta.


Ensin punoin lisää soikeita koreja, ensin paperinarusta, sitten kalalangasta.
Kokeilin vasemmanpuoleisen laidassa on myös Eurokankaan pellavalankaa, 
mutta se oli liian paksua.



Sitten syntyi pyöreäpohjaisia koreja kolmisäikeisestä kalalangasta. 
Pohjan teko on kaikissa sama, tukipuikkojen määrä vain vaihtelee.


Lopuksi sangallisia koreja.


Vasemmanpuoleisessa on punontamateriaalina kolmisäikeinen kalalanka.


Kahdessa muussa on ohuempi 1 mm:n paksuinen paperilanka sekä flower soft -tukipuikot, ja oikeanpuoleisessa kaksi eriväristä paperilankaa. 

Kaikki muut olen maalannut akryylivärein paitsi en viimeistä.


 Vielä on pienentämisen varaa, pohjapyörylän teko on niin hauskaa, 
että se helposti hurahtaa liian suureksi.

Aurinkoisia talvipäiviä!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Jättiläiskori / Giant Basket

Tein pyynnöstä kookkaanpuoleisen kalakorin materiaalina jälleen suomalainen paperinaru ja paperipäällysteinen rautalanka.


Pohjan reunassa sekä reunuksessa on vahvistus paksummasta paperinarusta, jota olen pitänyt liian jäykkänä minikoreihin. Kevyesti vedellä kostuttaen punominen onnistuu silläkin.


Pohja on hieman kärsinyt käytössä.


Skarppi on liian takana, mutta korin muoto näkyy tässä kuvassa parhaiten.


torstai 11. tammikuuta 2018

Talvipuuhia / Knitting & Basket Weaving

Hyvää alkanutta vuotta ja kiitos viime vuodesta!

Olin vuodenvaihteessa flunssassa useamman viikon. Ainoa minipuuha, mitä jaksoin tehdä oli neulominen. Carlson saikin uuden villapaidan sekä sukat. Pusero on ensimmäinen tekemäni kirjoneule missään mittakaavassa.

Aloitin neulomisen niskasta Hannan Suomi 100 -villapaidan ohjeella, sitten projekti lähti omille teilleen, mitä tulee levennyksiin ja kuvioon. Silmukoita on leveimmillään 104.


Carlson vetäisi sukat posliinikenkiensä päälle. Sukan ohje löytyy Marian Nukkekoti Väinölän joulukirjasta.


Olen palannut korinpunonnan pariin oppaanani vuonna 1960 suomeksi julkaistu Ruth Zechlinin Tyttöjen askartelukirja sekä ohjeet täältä.


Ensiksi syntyi soikeapohjaisia pyykkikoreja kaapista löytyneestä paperinarusta ja paperipäällysteisestä rautalangasta. Pidän paperinarun jäykkyydestä, ehkä pitäisi hankkia vielä ohuempaa sirompia esineitä varten.


Sekä neulonta että korinpunonta ovat hitaita tekniikoita, sain päivässä tehtyä kaksi koria muun puuhan lomassa. Opeteltavaa riittää ja mahdollisuudet ovat ainakin teoriassa rajattomat...

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Hyvää Pääsiäistä / Happy Easter

Pääsiäispupu on täällä ahkeroinut ainakin mitä tulee suklaaseen. Esikot vasemmalla ovat uusia, muut kukat jo aikaisemmin esiteltyjä. Paperikukathan eivät vanhene, varsinkin kun niitä pitää pimeässä.






Rottinkikori kanan oikealla puolella on ostettu, kaikki muu on itsetehtyä tai ainakin koottua.



Vielä piti tehdä yksi hortensia-asetelma, jotta sain pöydän välillä siivottua terälehdistä.


Miten sävyt sopivatkin yhteen.


Nallerykelmä on jäänyt esittelemättä: Neulahuovutusvaiheessa viime kuussa tuli tehtyä pienimmälle nallelle (ylinnä) uudet silmät sekä runsaasti kavereita.


Kani älä syö tulppaanejani poikki tänä vuonna, sopiiko?


Hyvää Pääsiäistä ja ihanaa kevättä!