Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Virkkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. joulukuuta 2020

Uusi tuoli & lamput / Some Progress in Artist's House

Taiteilijan talon sisustus on edennyt hieman, sillä sain tehtyä pitkään suunnittelemani työtuolin sekä pöytälamput. Pöytälamppuun löytyi inspiraatio MaraGVerdugolta. Kiitos ohjeesta!

Työhuoneessa näyttää nyt tältä. Kärry on Mirkan tekemä, kiilakehykset Erjalta. Maalaukset ovat lehtileikkeitä enimmäkseen.

Punaiseen lamppuun upposi kaksi kumitulppaa, paksua rautalankaa, painonapin osan jalustaksi, helmen puolikas hehkulampuksi. Kuupan alaosa on lääkelusikka, josta katkaisin kahvan pois. Valoa tähän ei valitettavasti tule.

Olen tehnyt pöydän joskus Marian ohjetta soveltaen. Tuolin puuosat ovat Flying Tiger -kaupan puisesta kertakäyttölautasesta saksilla leikatut. Istuimen alla on vielä cocktailtikun palat tukemassa jalkojen liimausta.

Maalausteline ja paljon muuta puuttuu, mutta kyllähän täällä voisi jo työskennellä. Kaappi oikealla on kirpputorilöytö, enkä tiedä siitä sen enempää. Kertokaahan, jos joku tunnistatte valmistajan?

Väriliituja tuli tehtyä cocktailtikun pätkistä. Näitä on jo hieman käytetty.

Yläkerrassakin on sisustus pikkuhiljaa muotoutunut. Keskeneräistä on kyllä, mutta aika asutun näköistä silti. Olen virkannut rahin, kassin ovenkahvassa ja harmaan maton. Hieno täkki on Annan tekemä. Siihen on kekseliäästi upotettu rautalanka reunoihin ja se laskeutuu kuin oikeakin.

Mallinukke on Erjalta ostettu. Kirjonnat ovat omia vanhoja.

Toinen tekemäni lamppu löysi paikkansa nurkkapöydästä. Käytin siihen taas mitä varastoistani löysin: rautalankaa scoopidoon sisällä, muovikorkin, paperisuikaleita, kaksi muovirengasta jalustaksi.

Kuvasin uudella puhelimellani ensimmäistä kertaa blogia varten. Täytyy sanoa, että kokemus oli vaivattomampi kuin kameralla kuvatessa varsinkin näin pimeään vuodenaikaan. Minua on harmittanut kun nukkekotien huoneet tuntuvat kuvausteknisesti niin saavuttamattomilta. Nyt tilanne kääntyikin aivan uusiin mahdollisuuksiin!

Joulunpyhät menivät kotona rauhallisissa merkeissä tuosta noin vaan ja kohta saamme juhlia taas uutta vuotta, uskomatonta.



tiistai 16. huhtikuuta 2019

Ruusuja / Roses

Sain talven mittaan koottua asetelmaksi toiselta harrastajalta joskus ostamani Katriina Alasen kukkakitin. Kuten ennenkin runsaasta kitistä riitti osia oikeastaan kahteen asetelmaan.

Kartanon vanhat rouvat ihailevat uutta kukka-asetelmaa. Liljojen tuoksu on kuitenkin liian voimakas näin pieneen huoneeseen ja asetelma päätyy alakerran saliin.


Kokosin asetelman korunosista tekemääni maljakkoon, jonka täytin kitin mukana tulleella muovailuvahalla. Peitin vahan pinnan ensin jäkälällä.


Mummo pitää runkoruususta enemmän. Pikkuruinen pitsiliina ruukun alla on Tiinan virkkaama, päiväpeitto oikealla Katriina Aallon.


Tekisi itsekin mieleni virkata jotain, nyt neulon ja sekin tuntuu niin hitaalta.


perjantai 5. huhtikuuta 2019

Kevättä / It's Springtime

Tein alkuvuodesta jukkapalmuja kreikkalaisen talon pihaa ja parveketta ajatellen. Käytin voimapaperia ja rautalankaa. Rungon sisällä rautalanka sallii rungon taivuttelun sopivaan asentoon.


Kastelukannuun sovelsin samanlaista kartongintaivuttelua kuin edellisen päivityksen vuokiin. Kaavat syntyivät tehdessä. Maalasin kannun ensin mustalla, sitten hopean värisellä akryylimaalilla. Kasviravinnepullo on fimoa.


Jukkapalmujen ruukut ovat puurinkuloita luultavasti jostain lasten rakennussarjasta.


Vanhan massatangon loppu taipui vielä anopinkieliksi. Pikkukaktus on Hannan neulekurssilla virkattu muistaakseni 0,6 mm:n koukulla. Se löysi vihdoin paikkansa Tiinan keramiikkaruukusta. Pikkuhiljaa parvekeistutukset täydentyvät, ulkoapäin täällä alkaa olla asutun näköistä.


Kevätaurinko paistaa sisään melkein kuin paljon etelämpänä.


Parvekkeen alle ovat pääskyset alkaneet rakentaa pesiä (fimoa ja niintä). Pesistä alkoi viime vuonna muovailuinnostus, jonka kaikkia tuloksia en ole vieläkään ehtinyt kuvaamaan. Ehkä joku päivä uskaltaudun tekemään itse pääskysetkin räystään reunalle, kovin siroja kun ovat.


Nukkekoti on tässä taas keittiön pöydällä. Haaste tämän talon kanssa on, että sen sijainti on liian hämärä ja ahdas voidakseni kuvata sitä paikoillaan kaapin päällä. Sitten kun alan sitä sisustamaan, kaikki on kiinnitettävä tacky waxilla...

Ai että tykkään keväästä ja lisääntyvästä valosta! Palaamisiin.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kokeiluja / Some Knitting Experiments

Helena on saanut hieman lämmintä tanssiasunsa päälle.


Hänellä on mm. jalassa ensimmäiset missään mittakaavassa neulomani sukat. Ja syytä onkin, koska meillä eletään taas flunssakautta. Oranssi baskeri on virkattu.


Neulominen on sikäli kiitollista, että virheet unohtuvat vaatteen asettuessa nuken päälle suht istuvasti.


Kädessä olevan isoäidin neliön virkkasin silkkisestä ompelulangasta. Yllättäen 0,6 mm:n koukku tuntuikin liian suurelta ja jäljestä tuli aika löysää.

Onneksi tällaiset kokeilut mahtuvat pieneen tilaan ja harjoituksia voi jatkaa muutaman hartiajumpan jälkeen...

Hyvää Lucian päivää! Täällä paistaa tällä hetkellä aurinko, ihme pimeiden päivien keskellä.

torstai 23. marraskuuta 2017

Kurssiterveisiä / Greetings from Hanna's Workshop

Osallistuin viime viikonloppuna Hannan pitämälle nukkekodin käsityöt -kurssille Vantaan aikuisopistossa. Perjantai-iltana neulahuovutimme koiran. Homma sujui yllättävän nopsasti Hannan neuvoessa työvaiheet ja kiertäessä auttamassa.





Lauantai-aamupäivänä tutustuimme minivirkkaukseen ja -neulontaan. Saimme kokeilla Hannan tuomia lankoja sekä ihmetellä hänen 1:12-kokoisia neuleitaan. Asia konkretisoitui siinä määrin ettei innostumista voinut välttää!

Alla kurssilla Venne-langasta 6 mm koukulla virkkaamani patalaput sekä tilaamani Venne Colcotton -langat, jotka tulivat supernopeasti Doloresista.


Kotona olen virkannut tyynyjä mm. vanhasta Mezin langasta kahdella säikeellä. Välillä tätä nelisäikeistä lankaa tulee vastaan kirpputoreilla ja Kierrätyskeskuksissa.


Kurssilla ehdin aloittaa myös hihattimen neulonnan 1 mm -puikoilla. Vaatteesta tuli tällainen: Neuloin ehkä laiskuuttani selkäosan ainaoikein -neuleena.


Neulonta sujui ilman suurennuslasia ja oli yllättävän mukavaa, vaikka puikot ja työ tuntuivat aluksi olemattoman kevyiltä kuin pitelisi vain ilmaa käsissään.

Virkatessa tarvitsen suurennuslasia, virkkaus on hitaampaa vaikka onkin minulle tutumpaa.

Kiitos Hannalle mahdottoman muuttamisesta saavutettavaksi ja kuulkaa tähän jää koukkuun!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Mummon keittiö / Granny's Kitchen

Minulla on ollut tämä Ikean laatikko (korkeus 31 cm, leveys 20,5 cm, syvyys 8 cm) jo pitkään.  Takana on ripustusmekanismi ja eteen saa lasin. Koska muoto on kapea ja korkea, keksin lopulta jakaa tilan pienelle ullakolle. Kellari olisi ollut toinen vaihtoehto ja ihan hyväkin. Tosin en silloin tiennyt tekeväni näin paljon vihanneksia.


Kaikki muu on pitkän ajan kuluessa itsetehtyä paitsi jotkin astiat, vaaka sekä pesusaavi tikkaiden alla.


Samalla saatoin testata, kuinka paljon tavaraa mahtuu pieneen tilaan.


Niin paljon mahtuu, että ullakolle oli pakko jättää hieman tyhjää lattiaa.


Seinät ovat aika paljaat eli ehkei tämäkään projekti sitten valmistunut kerralla.


Patalapun virkkasin vanhasta sukankorjauslangasta.


Kinkku ja valkosipulit ovat valmistuneet tänä vuonna.



Perunakori on paperinarua ja pyykkilauta aaltopahvia.



Hiljattain tutkin myös omenia ja niitä tulikin tehtyä monenlaisia.



Valoa ja kevättä kohti mennään taas!

torstai 10. marraskuuta 2016

Valmis vuode / Bed done

Sahasin vuoteen kahtia! Kyseessä on kauan sitten askartelemani liian suuri sänky, jonka lopulta päätin pienentää. Valitettavasti en ottanut kuvaa ennen operaatiota.

Alla harmaa vanha pääty sekä pala poistettua pohjalevyä antavat osviittaa alkuperäisistä mitoista. Poistin jalkopään päädyn kokonaan ja muotoilin uuden kapeamman sekä toisen pitkän sivun uudelleen, lisäksi väri vaihtui. Koristeet olen leikannut tapetista.


Kiinnitin silkkipehmusteen peittämään operaation vahingot sekä tein patjan.


Alla hahmotelmaa taiteilijan makuuhuoneeksi. Tapetti on muistaakseni mallipala Tricia Guildin boordia. Kuviossa on hento kullan hohto vaihtelevan harmaalla pohjalla.

Edellisen postauksen jälkeen muutamalla kerroksella täydennetty päiväpeitto laskeutuu höyrytyksen jälkeen suhteellisen uskottavasti.  Ompelin myös muutaman silkkityynyn. Enkelin alla seinällä roikkuu kirpputorilta löytämäni rukousnauha, jonka krusifiksi on 12 mm korkea.


Tein myös uuden herätyskellon korun osista. Kello on 10 mm korkea.


Tarkoitukseni on koota tänne kaikkea hieman kummallista ja kitsiä. Kalusteet ja lisärekvisiitta ovat vielä mietinnässä, mutta ainakin minulla on nyt sänky valmiina. Olen tyytyväinen, kun sain viimein hyödynnettyä kaapeissa kauan pyörineen vääränlaisen kalusteen.

Valoisia talvipäiviä teille lukijat.

maanantai 31. lokakuuta 2016

Virkkausta / Crocheting

Olen hiljattain löytänyt kirpputoreilta herkullisen värisiä helmilankoja. Oli heti virkattava päiväpeitto vähintäänkin. Sen värit valikoituivat taiteilijan talon kylpyhuoneen helmiverhosta. Peitossa lanka on numeroa 8 ja käyttämäni koukku 1 mm. Viereisen makuuhuoneen sänkykin odottaa valmiina.


Momokon pipon virkkasin koukulla 2. Lanka on päälle itsevärjättyä sukkalankaa. Väriaineena käytin amerikkalaista mehujauhetta Kool-Aid. Harmaan ja kylmän punaisen liukuvärjätty lanka mehevöityi vihreillä ja ruskeilla sävyillä.


Ylimääräiseksi jääneessä entisessä jauhopurkissa on kätevä säilyttää pikku keriä. Kunpa saisin ne sinne taas sopimaan.


Momokon pipoon tuli vahingossa aavistus joulua. Ilmat kylmenevät ja neuleharrastus nostaa päätään. Värien valoa tulevaan pimeyteen!