torstai 8. heinäkuuta 2021

Muovailua / Fimo Projects

Hupsis, melkein kuukausi on kulunut edellisestä päivityksestä. Helle kuivattaa jo puutarhoja ja puistoja. Tänään satoi vihdoin ja se on ihanaa. Asunnon hetkellisestä viilenemisestä virkistyneenä sain tartuttua blogiasioihin.

Tässä on vielä kesäkuun muovailuinnostuksen tuotoksia. Peikonlehdet kehittyvät kerta kerralta. Edelleen liikun epämukavuusalueella, mitä tulee varsien yhdistämiseen lehtiin ja kasvien kokonaishahmoon. Olen kovettanut kasvit makuuasennossa. Lehtien alle pitää muistaa laittaa tuet, muuten kasvit näyttävät kärsivän kuivuudesta kun lehdet roikkuvat. Jokaisessa ruukussa on myös tukena massasta muovattu sammaltolppa, mihin kasvin varsi kiinnittyy.

Kirjava lajike kokeilussa. Olisihan näitä vaikka mitä mielenkiintoisia.

Upotin ruukkumassaan turkoosia kivijäljitelmämassaa (fimoa sekin), mitä en saa käytettyä muuten mihinkään.

Ensimmäinen kasvi vasemmalta katkesi uunissa, sillä laitoin sen epähuomiossa sinne pystyssä. Onneksi tilanteen saattoi korjata vahvistamalla runkoa ja laittamalla vaakatasossa uuniin uudestaan.

Kaktusvalikoima on kasvanut edelleen.

Kokeilin rakentaa ruukun puuhelmen päälle. Kuvassa on myös ensimmäinen fimosta tekemäni pelargonia. Osien paksuus on tietty haasteena verrattuna paperisiin kukkiin.

 

Kun kaikenlaista kokeilee, irto-osia kertyy aika lailla. Välillä onkin hauska yhdistellä vanhoja paloja jonkinlaisiksi kokonaisuuksiksi, kuten punakaalin leikkuu alla tai peston teko yllä. Ongelma on vaan ettei vanhat osat enää tehdo kelvata, kun on oppinut lisää ja näkee niissä virheensä.

Polymeerimassat ovat tosi monipuolisia miniatyyrien teossa, oma kekseliäisyys, kärsivällisyys ja taidot vain ovat rajana ja jatkuvasti voi oppia uutta.





16 kommenttia:

  1. Has hecho unas preciosas piezas con la pasta polimérica, buen trabajo!!
    Besos.

    VastaaPoista
  2. All your plants look great Riita, and even if they look a little “rustic” they could go in a dark corner, or be grouped with other plants and accessories and then the “rustic” is less obvious. I have been playing with polymer clay a little too and having a little success but learning a lot! Take care.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Shannon, I should start grouping plants and distribute them each dollhouse :)

      Poista
  3. Uskomattoman hienoja! Olet tosi taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paljon olisi opittavaa jos näitä jaksaa vääntää edelleen.

      Poista
  4. An inspiring selection of polymer clay minis. I can see that your hands have not been idle! The plants are superb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Megan, thank you for mentioning word inspiring. Now I need to do something else.

      Poista
  5. Great result on the plants. I like them. The vegetables look good too.

    Huibrecht

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.