maanantai 20. helmikuuta 2017

Mummon keittiö / Granny's Kitchen

Minulla on ollut tämä Ikean laatikko (korkeus 31 cm, leveys 20,5 cm, syvyys 8 cm) jo pitkään.  Takana on ripustusmekanismi ja eteen saa lasin. Koska muoto on kapea ja korkea, keksin lopulta jakaa tilan pienelle ullakolle. Kellari olisi ollut toinen vaihtoehto ja ihan hyväkin. Tosin en silloin tiennyt tekeväni näin paljon vihanneksia.


Kaikki muu on pitkän ajan kuluessa itsetehtyä paitsi jotkin astiat, vaaka sekä pesusaavi tikkaiden alla.


Samalla saatoin testata, kuinka paljon tavaraa mahtuu pieneen tilaan.


Niin paljon mahtuu, että ullakolle oli pakko jättää hieman tyhjää lattiaa.


Seinät ovat aika paljaat eli ehkei tämäkään projekti sitten valmistunut kerralla.


Patalapun virkkasin vanhasta sukankorjauslangasta.


Kinkku ja valkosipulit ovat valmistuneet tänä vuonna.



Perunakori on paperinarua ja pyykkilauta aaltopahvia.



Hiljattain tutkin myös omenia ja niitä tulikin tehtyä monenlaisia.



Valoa ja kevättä kohti mennään taas!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Susannan kirja / Susanna's New Book

Minulla oli ilo käydä Syreenikujan väen kanssa Susannan uuden kirjan Nukketalosta nukkekodiksi, Sisusta itse tehdyillä pikkutavaroilla julkistamistilaisuudessa. Sain samalla kirjan hankittua sekä itselle että minikokoisen nukeille.

Kotona oli ihana vajota nojatuoliin kirjaa selaamaan. Sivut tuntuivat loppuvan liian nopeasti, avasin jälleen etukannen aloittaen alusta uudelleen ja uudelleen... Tässä kurkistus kirjaan Susannan omassa blogissa.

Kirjan ohjeista olen toistaiseksi kokeillut unikoita, papukaijatulppaaneja, hortensioita ja jäätelöä.


Hortensioihin en kyllästy varmaan koskaan. Susannan selkeällä ohjeella tulin niitä tehneeksi pitkästä aikaa. Minulla oli kuvioleikkuri sekä kukintoon että lehtiin. Näitä voisi tehdä paljon lisää erivärisinä ja äkkiä olisi kukkakaupallinen koossa...

Korin olen punonut joskus paperinarusta. Nuken siniharmaa puku osui sävy sävyyn kukkien kanssa...


Jäätelön teko on askarruttanut jo jonkin aikaa. Nyt sekin salaisuus avautui.


Hieman kirjavista kukinnoista tuli mielestäni kauneimpia.


Harjoittelun myötä jäätelöpallot asettuivat tuutteihin.


Näitäkin voisi tehdä paljon erilaisia, mutta hei joku raja jäätelölläkin.


Kiitos ja onnea Susannalle monipuolisesta, hyväntuulen askartelukirjasta! Seuraavaa kirjaa odotellessa...

Tässä vielä kartanon väkeä julkistamisjuhlien humussa nuorekkaassa seurassa. Kiitos Taru kuvasta!



maanantai 6. helmikuuta 2017

Outouksia / Strange Things

Youtube on täynnä kaikkea hauskaa. Innostuin kokeilemaan Stephanie Kilgastin tapaan aaloeita ja mehikasveja tai ainakin melkein. Linkki Stephanien ohjevideoon tässä.

Jotain ruukuista pursuaa, avaruushirviöitä vai kasveja?



Tein ruukut myös polymeerimassasta, kovetin uunissa, täytin samaa ainetta olevalla 'mullalla' ja rakensin lopuksi kasvit. Ruukkuun voi upottaa näkymättömiin kaikenväristä ylijäänyttä massaa. Tulipa kerralla valmista.


Värjäsin mehikasveja hieman kuivapastelliliidusta hierretyllä pigmenttijauheella ennen uuniin laittoa.


Kaktusten ruukun pinnalla multa näkyy ja liimasin teenlehtiä päällimmäiseksi. Vasemman puoleisen ruukun olen tehnyt kovettamalla polymeerimassan joulukulkusen päällä, oikeanpuoleinen on pala umpinaista massatankoa.


lauantai 4. helmikuuta 2017

Hedelmiä / Some Fruits

Syreenikujan kartanossa syötiin Uutenavuotena eksoottisia hedelmiä. Olen tehnyt niitä vähitellen vuoden vaihteessa ja tammikuussa. Sain ne vasta hiljattain liimattua asetelmiksi.

Lähimarketin tuoretiskit ovat muuttuneet näyttelyksi, josta etsin houkuttelevia malleja. Malleja, jotka voi syödä myöhemmin :)


Molemmat katsottuna toiselta puolelta. Kamerani makroasetus tekee kuvista jotenkin epätodellisia.


Tähän tuli aivan vanhan maalauksen sävyt. Viinirypäleet eivät ole polymeerimassaa, niistä enemmän täällä.

 
Yksinkertainen on ehkä sittenkin parasta. Avokadoja olen tehnyt nyt kahdesti. Hedelmän liukuvärin vääntäminen soikiomuotoon on onnistunut vaihtelevasti.


Polymeerimassa-innostukseni ei osoita laantumisen merkkejä, toivottavasti ette ole aivan kyllästyneitä. Kai tämä on kevään, lämmön ja kasvun kaipuuta. Talvi Helsingissä on nyt aika harmaa, sulavesi vaan ropisee katoilta.

Kiitos kannustavista kommenteistanne, palaamisiin!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vihanneksia / Some Vegetables

Flunssassa en jaksaisi tehdä juurikaan mitään, mutta nämä vihannekset sain kuvattua kirkasvalolampun ja pöytävalaisimen avulla.

Sain mieheni tädiltä isoja kaakelilaattoja hänen siivotessaan komeroitaan. Laatan alapuoli olikin mielenkiintoinen, olen käyttänyt sitä lattiana alla olevissa kuvissa. Harmi, että 'saumat' ovat niin leveät, muutenhan laatta toimisi suoraan nukkekodin lattian muottina.

Ensimmäisenä vihdoin Angie Scarrin pitämän työpajan punajuuret ja lehtimangoldit. Osa paistamattomista lehdistä mureni pyörittyään kuukausikaupalla rasiassaan. Nämä olisi pitänyt koota heti.


Kun sain liukuvärjäyksen (Skinner blend) pastakoneella onnistumaan, valtava määrä uusia ohjeita ja ideoita tuli mahdolliseksi toteuttaa. Into oli niin kova, että yöunetkin meinasivat mennä. Pöydän alla häämöttää kymmenen sentin kolikko.


Kevään siemenluetteloita odottaessa voi haaveilla mahtavasta kurpitsasadosta. Minikoossa ei mahdollinen kylmä ja sateinen kesä haittaa.


Lähempää, kaikenlaisia hauskoja kurpitsoja voisi tehdä lisää. Tein myös kurpitsoja 1:48 -kokoisen Raven's Perch -talon kuistille, mutta ne saatte nähdä lokakuussa :)


Helsingissä on tänään 2°C, sataa vettä ja on hyvin liukasta, ei mikään mukava ulkoilusää.

Toivotan kirkkaita kevätpäiviä ja askartelun iloa!

torstai 26. tammikuuta 2017

Chilejä ja paprikoita / Chilis and sweet peppers

Kiitos paljon kommenteistanne edellisiin päivityksiin. Polymeerimassan muovailu on niin hienosäätöistä ja työlästä puuhaa, että blogin kautta on mukava saada vahvistusta omalle tekemiselle.

Värisekoitukset ja massan pehmitys sujuvat huomattavasti nopeammin pastakoneella kuin käsin. Aikaisemmin tuntui, että suurin osa ajasta meni värisekoituksien tekemiseen. Varsinkin kun lähtövärit olivat erilaiset kuin ohjeessa. En pärjäisi enää ilman konetta. Joskus niitä saattaa löytää käytettyinäkin kierrätyskeskuksista tai kirpputoreilta.

Fridaa odotellessa voi tehdä vaikka lisää erilaisia chilejä. Näissä Angie Scarrin Calyx-muotti oli erittäin hyödyllinen.


Kuvan vihannekset ovat vielä irrallaan ja lakkaamatta. Irrallaan vain kiinni liimattuina, sitä mietin nyt vihannespussieni kanssa. Jos liimaan kiinni, niin mihin, sopivista astioista on aina puutetta. Onneksi on tullut tehtyä leikkuulautoja ja koreja... Kuvan korin olen tehnyt paperipäällysteisestä rautalangasta.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ostereita / Oysters

Kiitos paljon kommenteistanne edellisiin postauksiin! Jokainen tietää, miltä syötävän ruoan pitäisi näyttää. Ovatko nämä syötäviä, en ole varma.

Näihin minulla ei ollut 'elävää' mallia vaan tutkin valokuvia etenkin avatuista ostereista. Vasemman puoleinen asetelma on odottanut vuosikaudet kohtaloaan, sillä olin simpukoihin tyytymätön. Lisäksi olin nähnyt niin paljon vaivaa, ettei sitä poiskaan voinut heittää.


Hiljattain oivalsin maalata pintaan valkoista akryylimaalia sekä lisäsin jäkälää keskelle. Sitten oli tarkoitus tehdä pari avattua osteria päälle, mutta eihän niistä tietenkään samanvärisiä tullut. Joten päädyin tekemään uuden vadillisen. Molemmat ovat Angie Scarrin kirjan Making Miniature Food and Market Stalls ohjeen mukaan tehtyjä.


Myöhemmin opin, että syötäviä ostereitakin on monenlaisia. Ei mikään helppo kohde, koska muoto ja väri vaihtelevat epämääräisesti.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Massaruokaa / More polymer clay food

Osallistuin Angie Scarrin vetämään työpajaan Vantaalla syksyllä 2015. Teimme punajuuria ja lehtimangoldeja. Valitettavasti en silloin tuoreeltaan ehtinyt kirjoittaa blogiin vaikutelmiani. Tekemäni vihanneksetkin lojuivat pitkään keskeneräisinä.

Oli kuitenkin valtava elämys tavata taiteilija, jonka kolmea kirjaa olen hartaasti tutkinut. Ennen kaikkea mieleen jäi asenne: Massan pyöritys taitaakin olla aika ronskia puuhaa.

Angie Scarrin uusin kirja Colour Book, Nature's Colours For Polymer Clay on ollut suureksi avuksi värien sekoituksessa. Sain viimein hankittua massojen värit, joita hänkin käyttää sekä sekoitettua niistä välisävyt, joihin kirjan värireseptit perustuvat. Etenkin vihreä on ollut aikaisemmin hankala saada uskottavaksi.


Minikoossa on kiva tehdä säilykkeitä, tässä pikkukurkkuja, kanttarelleja ja aprikooseja. Naru on ompelulankaa, lasipurkit ostin Taavanaiselta. Liimasin kanneksi nastan kannan, johon liimasin paperin hieman kiinni ennen langan sitomista.


Tomaatit ovat varmaan jotain eteläistä lajia. Näitä voisi tehdä lisää ja herkutella muodoilla vielä runsaammin. Tein ne samasta oranssista punaiseen liukuvärjätystä tangosta. Valitettavasti en muista, keneltä olen ostanut kuvan kauniin pyyheliinan.


Angie Scarr esittelee Colour Book  -kirjassaan näiden chilien tekoa. Lisäksi olin ostanut häneltä Suuren Snadin markkinoilta 2015 muotin Calyx / Flower Mould. Tein sillä näiden palkojen kannat.

Alkuharjoittelun jälkeen muotti toimi hienosti. Ensimmäinen kerta varren noustessa hedelmän mukana ulos muotista tuntui melkein taikuudelta. Linkki Angien videoon tässä.


Uutenavuotena syötiin uunissa kypsennettyjä kastanjoita. Kuvassa näkyy hyvin lakatun ja lakkaamattoman pinnan ero. Minulla on vielä käytössä vanhaa Fimo-lakkaa, jonka pullon korkissa on sivellin kiinni. Hyvin helposti sitä tulee laitettua liikaa.


Angie on ryhtynyt käyttämään Renaissance-vahaa. Kerääntyyköhän siihen pöly kiinni, onko kokemuksia? Toisaalta, jos se kelpaa Angielle, niin kyllä se kelpaa minullekin.

Kun ruokaa alkoi syntyä, oli kesken kaiken paneuduttava korienkin tekoon. Tein päre- tai ehkä paremminkin lastukoreja ensimmäistä kertaa. Käytin kaapista löytyvää paksuhkoa paperia ja maalasin korin pinnan kolmeen kertaan akryyliväreillä. Sanka on paperipäällysteistä rautalankaa, jonka kiersin kaksinkertaisena itsensä ympäri.


Sisällä on retikoita ja inkivääriä, raastettuna yhdessä soijakastikkeen kanssa hyvä lisuke aterialla.


Kastanjat, retikat ja inkivääri olivat kyllä huvittava näky keittiön pöydällä yhdessä live-malliensa kanssa. Mies siitä vinoilikin. En saanut kaikesta kuvaa, koska oikeat 1:1-ruoat on syöty :)

torstai 19. tammikuuta 2017

Leivontaa / Playing with clay

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Joulusta lähtenyt ruokainnostus on jatkunut eri teemoilla näihin päiviin. Koetan purkaa sumaa ja kuvata esineeni pilvisistä päivistä huolimatta.

Youtubessa olevat minua inspiroineet opetusvideot löydät täältä (lasagne) ja täältä (pasta-annos). Jälkimmäisessä videossa tehdään tortellineja, raviolit minulla olikin ennestään tehtyinä.

Suola- ja pippurisirottimet ovat lasihelmiä, joiden yläosan tein polymeerimassasta ja käsittelin ennen uunissa kovetusta hopeanvärisellä jauheella (askartelukaupasta).


Muut astiat olen tehnyt kovettamalla massaa uunissa tehdasvalmisteisen astian, marmorikuulan tai lasipisaran ympärillä sekä hiomalla reunan epätasaisuudet veden alla vesihiomapaperilla.


Taustalla häämöttää hylly, joka ei ole tullut aikaisemmin esitellyksi, sillä kokonsa vuoksi se ei ole sopinut nukkekoteihini. Olisi kiva tehdä sille keittiöteemainen boksi.

Olen tehnyt hyllyn 3 mm:n pahvista Venus A. Dodgen vanhan kirjan (kirjastosta) kaavojen mukaan. Hänen The New Dolls´ House Book, Do it yourself -kirja voisi tässä auttaa?


Hyllyn pohjassa lukee 2004. Vuosiluvun kirjaaminen miniatyyrin pohjaan on ihan järkevää, usein se vain unohtuu.


Luvassa on siis useita ruoka-aiheisia päivityksiä. Palaan viimeisen kuvan ruokiin vielä. Tapaamisiin.

torstai 29. joulukuuta 2016

Perhepotretti / Family portrait

Välipäivinä kartanon väki kerääntyi ensimmäiseen yhteiskuvaan lähestyvän uuden vuoden kunniaksi.

Kaikki ovat esittäytyneet blogissani  jo aikaisemmin. Suurin osa nukeista on Tarulta, sohvalla olevat lapset ovat Tant Gröniltä ja reunimmaiset tytöt kirpputorilöytöjä. Mustapukuisen mummon olen tehnyt itse. Koira on Hannalta. Palmun olen tehnyt maalarinteipistä. Ja vaatteet ommellut hitaasti yksi kerrallaan...


Väki jaksoi kärsivällisesti odottaa rakentaessani lavasteita. Nyt ei tarvita niskatukia niin kuin ennenvanhaan valotusaikojen ollessa pitkiä.


Sain idean 'studiokuvaukseen', kun tavaroita penkoessa käteeeni osui vasemman reunan kukkapylväs.


Voisihan asukkaita olla enemmänkin, ehkä perhe kasvaa ensi vuonna? Tarinan alkuja alkaa heräillä. Vaatteita voisi tehdä lisää, sillä takarivin toisella rouvalla ei ole hametta eikä kaikilla lapsilla kenkiä...


Pian vuosi vaihtuu, kiitos tästä vuodesta!

Onnellista Uutta Vuotta
Happy New Year 
Bonne Année
2017!