keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Fairfield 1:24

Rakentaa, rakentaa, voi tätä pienten hiottavien osien määrää. Greenleafin Fairfield-kitti on odottanut viisi vuotta keskeneräisenä hyllyn päällä. Kannatti odottaa, sillä nyt tiedän tarkemmin minkälaisen siitä haluan. Näytän projektin tässä vaiheessa, kun ulkoseinien laudoitus on hyvässä vauhdissa ja sisätilat melkein rakennetut.


Teen ulkolaudoitusta kahvitikuista, joita minulla on tuhannen kappaleen pussi. Nyt näyttää siltä ettei pussi tyhjenekään tässäkään projektissa ;)


Päällystin seinät 1:12 mittakaavan tapeteilla sekä askartelupapereilla, joissa oli sopivan pieni kuvio.  Portaikossa on vaalea 1:1-tapetti.


Alhaalla vasemmalla näkyy Brianin viilukurssin jälkeen vuosia sitten tekemäni parketti. En ole varma, osaisinko tehdä sitä enää noin siististi. Se esti minua maalaamasta kaikkia lattioita harmaaksi. Keskikerroksessa ja ullakolla oikaisin lattian teossa vetämällä laudoituksen urat suoraan lattialevyihin.

Ullakon tornihuoneesta tulee oveton. Oikeastaan siellä on ovi piilossa tapetin alla, se näkyy savupiipusta vasemmalla.



Yllätys oli talon suuri koko 1:48-projektin jälkeen sekä rakentamisen työläys. Osia on valtavasti ja projekti on kuin kolmiulotteinen palapeli. Jokainen osa pitäisi hioa sekä maalata useampaan kertaan. Tämä kitti ei todellakaan ole laserleikattu. Taloni on vanha ja painunut, ehkä asukkaatkin?


En uskalla liimata vielä ulko-ovia paikoilleen, sillä niiden väri on vaihtunut jo neljästi...


Sininen huvila piti saada, mutta minkä sininen? Lopulta sekoitin ulkomaalin valkoisesta, vaaleanharmaasta ja harmaansinisestä akryyliväristä lasipurkkiin odottamaan.


Rakensin portaat ullakolle, onneksi ei näy kuinka kierot ne ovat. Porraskaiteesta tuli liian korkea, korjaan sen vielä. Alinna näkyy keittiö, oikealla laattalattiainen kylpyhuone.


Nukkekodissa riittää katsottavaa, kun yksityiskohtia riittää ja muoto polveilee kuin oikeassa talossa. Nyt alkaa laatikonpohja häämöttää ja uskon saavani tämän myös valmiiksi ainakin rakentamisen osalta.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Sisustamista / Interior decorating

Kiitos ystävällisistä kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat!

Rakennustyöt 1:48 pikku talon sisällä ovat edenneet. Ensimmäistä kertaa sain nukkekodin etupanelin sisäpuolen tehtyä samaan aikaan kuin itse huoneetkin. Tässä se on. Olipas homma liimata kaikki nuo listat ja kartonkisuikaleet paikoilleen...
Tänään valmistui kuvassa näkyvä makuuhuoneen kalusto (Petite Properties kittejä). Pöytälamppuni johto kulkee näköjään tuolla takana, onpahan sekin mittakaavana.


Kalusteiden laatikot eivät avaudu. Kampauspöydän peili on saksilla leikattavaa tarraa, joka ei kuulunut kittiin. Peilin kehykset jätin pois, kun näyttivät liian paksuilta mittakaavaan nähden. Vuoteen sijaus on kesken, koska tapani mukaan rupesin empimään tekstiilien suhteen.


Valtavan kokoinen tulitikku?


Alla seuraavaksi alimpien kahden kerroksen huoneet avonaisista päädyistä kuvattuna. Kirjaston kattoon maalasin pilvitaivaan, se on hiukan liian turkoosi mutta olkoon. Pidän siitä, miten valo tulee ikkunasta ja muodostaa kuvioita huoneiden lattialle.


Ruokasalista tuli skandinaavisen vaalea. Muiden huoneiden paitsi kirjaston kattoon liimasin kullanväristä folionauhaa. Välillä mietin pitäisikö alakerran pariovet sittenkin leikata pois niin huoneista näkisi toisiinsa.


Roosa makuuhuone, tänne suunnittelen puna-vihreää pastellia värimaailmaa.


Ja sininen makuuhuone, jonka kalustuksella pääsin herkuttelemaan. Varmaan arvaattekin kaiken kaatuvan, kun huoneessa käsi hieman käy. Kalusteet täytynee kiinnittää vahalla paikoilleen ja pikkutavarat, jos niitä viitsii tehdä, liimata kalusteisiin kiinni.





sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Valmis katto / Roof done

Pellitin katon kiinalaisella tussimaalauspaperilla, mitä minulla sattui olemaan. Se on hieman vahvempaa kuin silkkipaperi. Paperissa on kapea raitakuvio, joka ei juurikaan näy. Maalasin paperin kuivuttua päälle tummalla harmaalla, sitten kuivalla siveltimellä vaalealla seinän värillä sieltä täältä muotoja esiin nostaen ja lopuksi patinoin ruskealla värillä, märällä siveltimellä pesten ja liiat talouspaperilla pois pyyhkien.


Ylimmän kerroksen lattian reunoihin kiinnitin ohuet listat ¨peltiä¨ettei lautalattia irvistele näkyviin ylhäältä katsottaessa.



Melkein kuin Pariisin kattojen yllä? Puoliso kiusoitteli puuttuvista sadevesikouruista, mietin niiden paikkaa myöhemmin...


Huolittelin katon takaosan liimaamalla kapeat kartonkilistat myös takaseinään pellityksen reunaan. Takaseinässä näkyvät sahausjälkeni sekä kerrosten väliin liimatut listat. Lattialevyjen ulokkeet liimattiin noihin takaseinän vaakasuoriin aukkoihin. Mitat toimivat vaikka sahasin takaseinän kolmeen osaan ;)


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Rakennustöitä / Building work

1:48 -projektini alkaa muistuttaa taloa vai mitä? Projekti on edennyt vimmaisella aikataululla yöhön valvoen ja vapaapäivät ja -pyhät hyödyntäen. Yhtään osaa en ole kadottanut ja ainoastaan yksi pikku pala etsii vielä paikkaansa. Kaiken kaikkiaan mukava kitti tämä Petit Palais. Kitin realistisuus on hämmentävän tarkkaa. Liikutaan pienoismallin ja nukkekodin rajamailla.

Maalipullot tukevat päätyseiniä pystyssä, ne kun ovat vielä irrallaan. Niiden kiinnittämisen jälkeen sisätiloihin on asiaa vain pinsettien avulla.


Katosta tulee peltikatto. Liimasin paperipäällysteistä 1mm paksuista kukkalankaa peltien saumoiksi. Päälle tulee silkkipaperi pelliksi ja maalikerroksia.


Katto on kartonkihuppu, mutta se tukevoitui lisää rautalankojen liimaamisesta. Kattoikkunat olivat hieman haasteelliset kiinnitettävät, vaikka katossa on aukot niitä varten. Savupiiput samoin kootaan kartongista, ylimmät osat ovat mdf-levyä.


 Ullakko näyttää nyt tältä.


Vielä lähikuva julkisivusta, joka seisoo vaakasuoran levyn varassa.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

1:48 intoa / 1:48 scale dolls' house

Harjakorkeus on saavutettu! Perjantaina kerhossa minulta kysyttiin, joko olen aloittanut tämän talon rakentamisen, kyllä vain olen. Nyt näyttää siltä, ettei tämä 1:48-projekti jää vuosikausiksi keskeneräisenä odottelemaan.

Oikeastaan ainoastaan porrashuoneet ovat valmiit, huoneista puuttuvat viimeistelevät listat ja ylin kerros on kokonaan kesken. Tosin sinnekin on ilmestynyt väliseinät kuvien ottamisen jälkeen. Tapetit skannasin aikaisemmin ostamistani 1:12-tapeteista. Vaalensin tiedostoja Photoshopissa, pienensin neljännekseen, kopioin riittävään leveyteen ja tulostin.

Värien ja tapettien valitseminen on yhtä haastavaa kuin suurempaakin tehdessä. Päätin helpottaa tehtävää ja maalasin kaikki talon ovet ja listat samalla valkoisella.



Kirjastohuone on pisimmällä. Takka on Petite Properties -kitti kuten ovet ja itse talokin, muun olen tehnyt nollasta. Kahta ensimmäistä kerrosta olen korottanut, kolmas on kitin mukainen.

Takan muuri on kapalevyä, kristallikruunusta yli jäänyt metalliosa löysi paikkansa takan edessä. Kirjahyllyn ja kirjat olen tehnyt kapeista spaatteleista. Liimasin maalattuja tikkuja nippuihin ja leikkasin näin useamman kirjan satseja kerrallaan. Tässä on ensimmäinen tuotantoerä nahkaselkäisiä korupainoksia, huh.


Olen innoissani tästä pienestä mittakaavasta, ihan positiivinen kokemus tämä on ollut tähän asti. Joskus vuosia sitten ihmettelin amerikkalaisen Dollhouse Miniatures -lehden neljännes-skaalaa, mitä se tarkoittaa ja voiko se olla tottakaan. Nyt katson niitä artikkeleita uudella mielenkiinnolla.

Näkemiin kuusi / Good-by Christmas tree

Riisuimme joulukuusen tänään. Tässä vielä joitain tämän joulunajan askartelujani. Innostun yleensä niihin vasta pyhinä, joten en juurikaan ehdi blogissa toivottamaan hyvää joulua uusin asetelmin ...

Tähti on piipunrassista, metallilangasta ja paljetista. Upea kuusi on Riikamaria Paakkunaiselta.


Jouluenkelin tein puuhelmestä, tekokukan heteistä, kreppipaperista ja pitsistä. 
Hiuksina purettua bunkalankaa.



Joitakin lahjoja on vielä avaamatta. 
Jonkinlainen jouluaiheinen katselulaatikko voisi olla hyvä idea, ja toinen pääsiäisestä. 
Niihin keräisin vuosittaiset sesonki koristeet.



Onnellista ja Inspiroivaa vielä varsin Uutta Vuotta 2015!

torstai 11. joulukuuta 2014

Palmuja ym. / Palms etc

Tässä tämän kaamosajan askarruksiani: Pienet palmut syntyivät maalarinteipistä ja paperipäällysteisestä rautalangasta. Kukkapylväs on shakkinappulasta tehty.



Nyt Syreenikujalla voidaan nauttia lämpimästä suihkusta ja kylpyhuoneesta. Tein lämminvesiboilerin vitamiiniputkilosta Miniaturas 149 -lehdestä löytyneellä Giuliana Cattaneon ohjeella. Sisällä on painona hiekkaa ja jaloiksi liimasin helmet.


Lopuksi pienen pientä. Nämä ovat mittakaavassa 1:48. Tutkin tarkkaan Elina Kallin kirjan Pienempi, mittasin kotimme huonekaluja jakaen tuloksen 48:lla. Inspiroidun Anna-Carinin sivuista päätyen toiveeseen tämänkin skaalan saavutettavuudesta. Alla kuvassa öljylampun ylin osa on putkihelmi. Tuoli on kapalevyä, kartonkia, silkkiä ja valmiita sorvauksia.


Olen aloittanut tällaisen talon rakennusurakan. Seiniä korotin yhden Biltema-tikun leveyden verran, rakennussarjassa huoneet eivät ole noin korkeita. Nyt pieni mittakaava kiehtoo ja haastaa. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta iloa kyllä. Katsotaan mitä tästä syntyy.


Seinät ovat mdf-levyä, ovet ja muu panelointi kartonkia. Hallin laatat piirsin tussilla kartongille, muut lattiat ovat lakattua puuviilua.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Taidenukkeja Tallinnassa / In Tallinn Art Doll Gallery

Kesän kuvia retkestämme Tallinnaan ja nukkegalleriasta. Kävin täällä toista kertaa, osa nukeista oli samoja kuin kesällä 2013, osa uusia tuttavuuksia.


Näkymä pohjakerroksen myymälästä. Etualan istuva nukke oli ehkä metrin pituinen. 
Kuvan oikeassa reunassa näkyy pahvinen, koottava nukkekoti, jota oli myös myynnissä.



Keskittynyttä ihailua ylimmässä näyttelykerroksessa.


Venäläisen Svetlana Dubodelin Talvi. 
Valitettavasti muiden teosten nimiä tai tekijöitä minulla ei ole.



Mikä määrä taitoa ja luovuutta saman katon alla!

Kaktuksia / Cacti

Tein kaktukset ruukkuineen fimosta ja kukinnot silkki- ja kreppipaperista. Heteet ovat liimalla jäykistettyä muliinilankaa. Koska minulla ei ollut Marian ohjeen kapokkia, maalasin vaaleat täplät piikkien paikoille. Eläköön makrolinssi, kaikki virheet se paljastaa. Näen nämä ensimmäistä kertaa kunnolla tietokoneeni ruudulta...




sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Heräilyä / Getting started again

Kuinka olenkaan kaivannut tätä harrastusta! Kun aikaa on vähän, valmiilla ohjeilla pääsee nopeasti vauhtiin. Nämä syntyivät Marian ohjeilla viime viikolla.


Olen halunnut jo pitkään tehdä sympaattisen putkiradion.


Vasemmanpuoleinen mattopiiska on ensimmäinen yritys, 
oikeanpuoleisessa on jo kaikki ohjeen mutkat mukana. Mattokin on valmistunut.


Syksyn satoa. Kurpitsat jäivät tänä vuonna pieniksi, takana aito myskikurpitsa.


Fimo kurpitsojen sisällä on tiiviiksi puristettu foliopallo eli ne ovat onttoja. 
Tarkoitukseni oli leikata kurpitsalyhty, mutta halloween on jo ohi ...


Joulukinkku on jo paistettu, kerrankin olen ajoissa.

Kiitos Marialle kivoista ohjeista ja teille kaikille, 
jotka olette poikenneet täällä blogin hiljaisuudesta huolimatta.