tiistai 4. toukokuuta 2021

Kevättä / Springtime

Kevät on jo pitkällä. Blogin päivitys laahaa jäljessä. Syy siihen on uuden instagram-tilini @syreenikuja

Blogimaailma vaikuttaa uneliaalta IG:n jatkuvaan kuvavirtaan verrattuna. Toisaalta blogin kautta kerronnallisuus toteutuu helpommin ainakin minulla. Pystyn toistaiseksi päivittämään blogia vanhan tietokoneeni vanhalla verkkoselaimella. Instagramia käytän yksinomaan puhelimella ja sillä on aika hankalaa kirjoittaa pitkiä tekstejä.

Kuvaamisessa puhelimella on ollut haasteita, huomaan tehneeni monenlaista mutta vältelleeni kuvaamista. Se on hassua, sillä olen pitänyt valokuvaamisesta. Parin uuden oivalluksen jälkeen kuvaaminen ehkä sujuu jatkossa helpommin.

Sisustin huvilan kuistia pääsiäiseksi. Uutta siellä ovat tekemäni sivustavedettävä talonpoikaissohva sekä pieni kirjoituslipasto.

 

Huonekalujen tekeminen yksinkertaisillakin työkaluilla on yllättävän hauskaa ja sään lämmetessä hiomista on taas hyvä tehdä ulkona. Minulle on kertynyt kaikenlaista puutikkua ja -palaa, parin huonekalun tekeminen ei kyllä verota varastoja juurikaan. 

 

Käsintekemisestä ja kierrätyksestä tulee hyvä mieli. Sohvan parissa kului hetki jos toinenkin, sillä tein senkin ilman kaavoja tai ohjeita 1:1 huonekalun kuvaa tutkien.


Kuistin ikkunalaudoille päätyy kaikenlaista tavaraa ja kasvia. Allaolevissa kuvissa ovat ikkunalasitkin paikoillaan.

Ompelin tyynyt hiljattain kapeasta suikaleesta ja kuviot asettuivat hieman sattumanvaraisesti. Sipulikukat versovat jo voimallisesti.

 

Pari takaumaa talveen: Sain vuosia sitten pudonneen potkukelkan korjattua.
Lumisimulaatio kuvassa on levyvanua.

 

Vanhat lyhdyt toivottavat tervetulleiksi taloon. 

 

Postilaatikko on kiinnitetty oven pieleen. Toivon hyviä uutisia, kiitos!

 

Hyvää ja aurinkoista kevättä!


13 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Your newest creations are absolutely wonderful, Riitta, I especially love the bench with the drawer! But the sleigh, made of a chair (or is it the other way around??) is a fun model too, I also know this sort of sleigh.
    I think it's a pity you'll move to Instangram, because lots of bloggers have left Blogger in the past years, but I do understand. For me Facebook, and so on, is too superficial in contact, when I tried, so that's why I left Facebook meanwhile. But as I said, I can truly understand others, who love to be there.
    I will miss you though.
    Warm regards, Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Ilona for your comment! This kind of bench and sledge are traditional finnish items. I am testing ig out of curiosity. There are things I like and others I dislike. I dislike fb. As you said many bloggers have left and now I know why. I am not planning to leave blogging though frustrated sometimes.

      Poista
  4. Beautiful pieces and lovely scenes!

    VastaaPoista
  5. Hi Riitta. Beautiful furniture and scene. It looks great with the homely rug, pillows, plants, etc. And thanks also for continuing your blog. I am not very enthusiastic about the constant flow of pictures on Instagram. Many people just post too frequently and I feel bogged down in image after image of the same thing. Also glad to hear it is warming up over there!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Shannon, Thank you for your opinion. I have noticed the same on Instagram. The weather has been very unstable but spring is advancing anyway :)

      Poista
    2. Shannon I can't find your blog?

      Poista
  6. Me encanta el aspecto tan primaveral del porche Ritta, el banco es perfecto para un buen descanso! Y el trineo es tan original sobre todo aquí que no los necesitamos y no se ven esos modelos!
    Yo también uso instagram, pero sólo para "apuntes rápidos" me gusta mucho más el blog, donde puedes explicar bien las cosas y subir las fotos mucho más detalladas, te extrañaré no verte tan a menudo por aquí.
    Besos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Pilar for your kind words! I can guess that you don't need this kind of sledge in Spain ;) Yes, making quick notes on Instagram sounds a good idea. I need to balance blog and Instagram...

      Poista
  7. I love your porch and now I'm also following you on Instagram. I write a blog mostly because I keep it as my own diary and I have a group of friends there that I like to chat with. I do post on Instagram from time to time but although I think it reaches more people, the posts are not guaranteed to show up on everyone's news feed. For now, I prefer to do both.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Megan for sharing! It's interesting to learn about other peoples' experiences. As a newbie in ig I am a bit overwhelmed.

      Poista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.