lauantai 13. kesäkuuta 2020

Rakentamassa taas / New Building Project

Lämmin alkukesä on käsillä ja terassista on tullut taas hyvä paikka sahaamiseen ja muuhun sotkuiseen puuhaan. Rupesin hieman vahingossa rakentamaan uutta mökkiä katseltuani aikani viinilaatikkoa lattialla. Kauan se odottikin, sillä houkuttelevia vaihtoehtoja oli liikaa.

Koska viinilaatikon huonekorkeus oli 26 cm, liimasin puupaloista lattialankkujen kannattimet. Huonekorkeudeksi tuli 23,5 cm. Samalla lattian alle syntyy matala tila, jossa voi säilyttää keskeneräisiä elementtejä.  Lattialankut ovat 3 mm:n paksuisia sytyketikkuja.


Viinilaatikko on tehty sentin paksuisista puulevyistä. Niinpä haluamiani ikkuna-aukkoja sai tosissaan sahata hetken ja toisenkin.  Japaninsahalle sen tein ja suoraa tuli ainakin melkein.

Ikkunat olen leikannut Aarikan tehtaanmyymälästä aikoinaan löytyneestä ristikkovanerista. Sellainen jää jäljelle ilmeisesti heidän korunosien leikkauksen jälkeen.


Viinilaatikon syvyys on vain reilut 18 cm, joten sahasin takaseinään ison aukon jatkaakseni tilaa toisella huoneella. Sen pohjaksi löytyi varastosta sopivan kokoinen leikkuulauta.

Rakennan ainakin nyt alkuvaiheessa näitä puoliskoja erillisinä. Voi olla että tästä seuraa ongelmia, viinilaatikko ei ole aivan symmetrinen pohjastaan. Minua kiinnostaisi vaikka kolmesta palasta koottava nukkekoti, jota voisi säilyttää, sisustaa ja kuvata osissa. Voi mennä liian haastavaksi....


Kaunis ovi on Pienenpientä nukkekotikauppaa pitäneen Marjutin valmistama, samoin kaksiosaiset portaat ovat häneltä aikoinaan ostettu. Portaissa on erinomaisen jyrkkä nousu ja ne sopivat pieneen tilaan. Täydensin alempaan porrastasanteen 3 mm:n vanerilevystä sekä molempiin umpinaisen alimman rappusen. Molemmat ovat vain teipillä kiinni toistaiseksi.


Halusin suuret ikkunat mökkimäisten matalien sijaan, ehkä tästä tuleekin huvila, kunhan ei tule kartano. Piti tehdä aivan pieni mökki ja tässä sitä taas ollaan. Alla alakerta, vasemmalle on tulossa vielä kuisti.


Sinisen lattian osuutta olen suunnitellut keittiöksi.


Olen koonnut seinät lähinnä liimaten taulunkehyksen taustalevystä, kapalevystä, vanerista, eri levyisistä puurimoista, kaikesta mitä minulta sattui löytymään. Sinisen lattian osuuden kulmatolpat naulasin pohjaan poistamalla naulan kannan ja upottamalla piikin molempiin osiin.


Tälle sivulle on tulossa kuisti, siksi portaiden viereinen ikkuna ja ulko-ovi ovat näin lähellä toisiaan.



Nyt pitäisi tehdä päätöksiä tapetoinnin ja muun sisäverhoilun suhteen. Sepä ei sujukaan yhtä nopeasti kuin sahaaminen. Mietintätauko ja blogipäivitys...

Minulla oli ongelmia kuvien lataamisessa tähän päivitykseen. Toimin kuten ennenkin, mutta sain ilmoituksen: Lataus epäonnistui, palvelin hylkäsi (kuvan). Lataaminen onnistui vain uudella Bloggerilla sen jälkeen kun olin tyhjentänyt verkkoselaimen välimuistin ja poistanut evästeet. Kaipa tähän uuteenkin tottuu.
Tallenna

3 kommenttia:

  1. This is going to be a wonderful cottage or little villa. I just love the large windows. They are just beautiful what a lucky find.

    VastaaPoista
  2. Que precioso comienzo! Será una bonita cabaña!
    Besos.

    VastaaPoista
  3. Me gusta mucho el diseño, espero los nuevos avances !

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.