torstai 29. joulukuuta 2016

Perhepotretti / Family portrait

Välipäivinä kartanon väki kerääntyi ensimmäiseen yhteiskuvaan lähestyvän uuden vuoden kunniaksi.

Kaikki ovat esittäytyneet blogissani  jo aikaisemmin. Suurin osa nukeista on Tarulta, sohvalla olevat lapset ovat Tant Gröniltä ja reunimmaiset tytöt kirpputorilöytöjä. Mustapukuisen mummon olen tehnyt itse. Koira on Hannalta. Palmun olen tehnyt maalarinteipistä. Ja vaatteet ommellut hitaasti yksi kerrallaan...


Väki jaksoi kärsivällisesti odottaa rakentaessani lavasteita. Nyt ei tarvita niskatukia niin kuin ennenvanhaan valotusaikojen ollessa pitkiä.


Sain idean 'studiokuvaukseen', kun tavaroita penkoessa käteeeni osui vasemman reunan kukkapylväs.


Voisihan asukkaita olla enemmänkin, ehkä perhe kasvaa ensi vuonna? Tarinan alkuja alkaa heräillä. Vaatteita voisi tehdä lisää, sillä takarivin toisella rouvalla ei ole hametta eikä kaikilla lapsilla kenkiä...


Pian vuosi vaihtuu, kiitos tästä vuodesta!

Onnellista Uutta Vuotta
Happy New Year 
Bonne Année
2017!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joululeivontaa / Christmas baking

Joulun alla oli kokeiltava hyasintin tekoa polymeerimassasta. Ruukut ovat ilmakuivuvasta savesta, maalattu ja lakattu. Puulaatikko kärsi saven kosteudesta ja alkoi vääntyillä liimauksissaan. Olen pitänyt sitä puristimissa, eikä savi ole kuivaa vieläkään. Muratti on Katriinan kitistä yli jäänyttä lehteä.


Oikealla vielä kymmenen sentin kolikko mittatikkuna.


Kun massat olivat pitkästä aikaa esillä, teki mieli tehdä muutakin. Useimmiten minulla karkaa muovailu täysin kädestä ja yhtäkkiä joka paikka on täynnä mallikuvia lehdistä ja kirjoista, materiaalirasioita ja työkaluja.

Suurin osa alla olevista on vanhoja leipomuksia, jotka olen saanut nyt liimattua järjestykseen. Vihreät kuulat sekä sokerihuurteiset hedelmät tein viime viikolla.


Täydensin kakkuja koristelulla ja juustot pääsivät kivialustoille.


Ennen joulua teimme tyttären kanssa tämän asetelman hänen muovieläimillään. Painoin villalankakuuset ja muut havut kukkasieneen ja sirottelin suolaa päälle.


Kohta vuosi vaihtuu, ehtisiköhän vielä sitä ennen tekemään päivityksen... Kiitos kommenteistanne edellisiin.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukoristeluja / Christmas Decorations

Tänä vuonna minulla on ollut aikaa askarrella joulua!

Vasemmalla olevan joulukuusen tein Marian kirjan ohjeilla. Kapea havupunos loppui kesken ja kuusesta tuli pöytämalli, eipä tuo haittaa. Kuusenjalasta olen hitusen ylpeäkin. Suppilomainen metalliosa löytyi viime kesänä mökin varaston naulakulhosta. Keskellä on villasta huovutettu joulupuu.


Katriina Alasen kitistä tekemäni liljat pääsivät vihdoin asetelmaksi yhdessä jouluisten oksien kanssa. Kransseja tuli tehtyä useampi, sillä jatkoin edellisvuotisia keskeneräisiä pohjia. Markkinoilta ostetut makeiset pääsivät Cillan simpukka-astiaan.


Nyt odottavat 1:1-elämän jouluvalmistelut. Toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja rentouttavaa lomaa sekä kiitokset tästä vuodesta!

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulupuita / Christmas trees

Sain jouluaskarteluun potkua hassusta sattumuksesta. Ostin nimittäin Marian Nukkekoti Väinölän Joulu -kirjan toistamiseen, tällä kertaa syntymäpäivälahjaksi itselleni. En muista yhtään, milloin ja mistä olen ostanut ensimmäisen, kluuttiselkäisen painoksen.


Vasemmalla villalankakuusi, jonka ohje löytyy youtubesta. Erotuksena ohjeeseen vuolin rungon yläpäästään teräväksi sekä maalasin vihreäksi, jotta latvatähden kiinnitys onnistuu.

Keskellä aikaisemminkin blogissani esiintynyt joulukuusi, joka sai uuden koristelun.

Oikealla kirpputorilta löytämäni pulloharja-tyyppinen kuusi, jonka liimasin täyteen helmiä.


Kuusenjalat sekä -kynttilät tein Marian Joulukirjan ohjeella. Mutteri antaa mukavasti jalalle painoa. Sisälle laitoin vielä hiukan sinitarraa, jollei sisämitta aivan vastannut rungon paksuutta. Yllä oleva jalka istuu kuusen ympärille tiiviisti.

Kuulaita talvipäiviä!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Villapuseroita / Knitting time

Momoko sai kaksi uutta villapuseroa. Sovelsin Arnen ja Carlosin ohjetta heidän kirjastaan 'Neulotut nuket'. Tunikan lanka on Novitan Polkua, sävy Punajuuri.


Pukeminen ja riisuminen eivät ole aivan lasten leikkiä, mutta onnistuvat sentään.


Neuloin molemmat 2,5 mm:n puikoilla. Hitaasti kutistan neuleitani, 1 mm:n puikot odottavat vielä käyttöönottoa.