sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Rakennustöitä / Building work

1:48 -projektini alkaa muistuttaa taloa vai mitä? Projekti on edennyt vimmaisella aikataululla yöhön valvoen ja vapaapäivät ja -pyhät hyödyntäen. Yhtään osaa en ole kadottanut ja ainoastaan yksi pikku pala etsii vielä paikkaansa. Kaiken kaikkiaan mukava kitti tämä Petit Palais. Kitin realistisuus on hämmentävän tarkkaa. Liikutaan pienoismallin ja nukkekodin rajamailla.

Maalipullot tukevat päätyseiniä pystyssä, ne kun ovat vielä irrallaan. Niiden kiinnittämisen jälkeen sisätiloihin on asiaa vain pinsettien avulla.


Katosta tulee peltikatto. Liimasin paperipäällysteistä 1mm paksuista kukkalankaa peltien saumoiksi. Päälle tulee silkkipaperi pelliksi ja maalikerroksia.


Katto on kartonkihuppu, mutta se tukevoitui lisää rautalankojen liimaamisesta. Kattoikkunat olivat hieman haasteelliset kiinnitettävät, vaikka katossa on aukot niitä varten. Savupiiput samoin kootaan kartongista, ylimmät osat ovat mdf-levyä.


 Ullakko näyttää nyt tältä.


Vielä lähikuva julkisivusta, joka seisoo vaakasuoran levyn varassa.


10 kommenttia:

  1. No on ihan käsittämättömän hieno. Mä palaan tänne ihmettelemään pienempää skaalaa ihan et vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä skaala kyllä yllättää positiivisesti etenkin laserleikkaustekniikan ansiosta.

      Poista
  2. Ihana talo! nyt kyllä tekee mieli myös saada tällainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hankkimiseen on monta hyvää syytä, jos havittelee uutta taloa. Tämä ei vie tilaa niin paljon kuin suuremman skaalan talot, on kevyt ja rakentaminen sujui nopeammin kuin odotin. Lisäksi hinta on laadun huomioon ottaen edullinen.

      Poista
  3. Tämä on erittäin mukava malli! Yours! Magda

    VastaaPoista
  4. Ihana talo <3 ja ihana näyttää tulevan :)
    Itse rakennan hieman samantyylistä 1:12 taloa.
    Tila vain alkaa loppua askarteluhuoneesta, niin täytyyköhän seuraavaksi kokeilla tätä kokoluokkaa :) Tai vaikka 1:24 aluksi :D

    VastaaPoista
  5. Upea talo! :)
    Olet niiiin oikeassa tilakysymyksessä... :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.