keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Uudet tuolit / New Chairs

Kaapissa lojuneista kiteistä on valmistunut jälleen yksi, nimittäin Kotte Toysin versio Michael Thonetin (1796-1871) tuolista Konsumsthul Nr.14. Paketissa oli tarpeet kahteen tuoliin, mikä on mukavaa. Samoin pidän pienestä etiketistä, jonka voi leikata ohjearkista ja liimata huonekalun pohjaan, jotta muistaa mistä tuolista on kyse.

Itse kitin rakentaminen hiukan hirvitti ja vaati siksi minulta useamman päivän jo kuivumisineen. Selkänojaa piti pitää kiehuvassa vedessä ja taivuttaa kitin mukana tulleen koottavan työkalun avulla. No, en saanut selkänojaa poikki ja työvaiheetkin selvisivät vaihe vaiheelta.

Luulen että pidän tuolin näin vaaleana, vaikka tummempia versioita näkee nettihaulla enemmän. Muistin maalata osat ennen liimausta, jotta liimaläiskät eivät jää vaaleina näkyviin.

Taiteilijan talon keittiöön on valmistunut myös ruokapöytä. Sen jalat leikkasin kiinalaisista syömäpuikoista. Matot ovat paloja 1:1 huonekalujen verhoilukankaasta.

Etualan hyllyn maalasin tummanharmaalla sekä käsittelin puutason vanhan näköiseksi. Pidän siitä näin enemmän kuin mustankiiltävänä.

Oven viereen päätyi kori tyynyineen, selvästi jonkun lemmikin peti. Täyttelin takaseinän hyllyjä erilaisilla astioilla ja tavaralla asutumman näköiseksi.

Joku on tehnyt monenlaista ruokaa sekä leiponut pullaa, mutta aikoo silti pestä vielä perunoita.

Keittiössä on vielä keskeneräistä. Esimerkiksi ikkunan yläpuolinen seinä kaipaa jotain, verhoja, hyllyä? Annan tämänkin huoneen kehittyä pikkuhiljaa, muutenhan harrastus tuntuisi työltä.

Kuvasin taas ainoastaan nukkekodin omissa valoissa, pahoittelen hämärää laatua.

17 kommenttia:

  1. La mesa y las sillas quedan geniales en la cocina,gran trabajo!!
    Besos.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kaunis keittiö! Ja tuolitkin valmistuivat. Minullakin on kaikenlaisia kittejä, eikä kaikissa ole edes ohjeita. Joskus pitää miettiä oikeata työjärjestystä aika kauan....ja minulla ei aina riitä siihen kärsivällisyys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minimami! Kittejä on houkuttelevaa ostaa, mikä siinä onkin, että ne jäävät helposti kaappiin pyörimään. On kyllä hankalaa jos kitin ohje on kadonnut. Jos netistä löytyisi?

      Poista
  3. Ooh, kylläpä on kauniit tuolit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piikko, olen iloinen että sain ne viimein koottua.

      Poista
  4. A beautiful modern but homely kitchen Roitta, it’s lovely. And the chairs look great! Well done! It doesn’t sound like they were easy to construct.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Shannon. Actually I didn't plan to make kitchen so modern. Luckily it looks less severe with some stuff on the shelves and table.

      Poista
    2. I have to add that this kit is of high quality. I just haven't done anything like this before. For example you have to add glue and let it dry before immersing the backrest in boiling water and bending.

      Poista
  5. What a fabulous kitchen, Riitta. The chairs have turned out so well. Thank you so much for the tip about the the label to cut out and stick underneath. I have just finished a couple of Kottetoys kits but because I don't read Swedish and just work from the diagrams, I had no noticed the little label. Very handy!
    I love the cozy pet bed and all the food being prepared on the kitchen benches. It looks very lived in.
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much Anna! I'm happy that google translator works for your convenience here. These chairs were little tricky for me because I haven't done anything like this before. I read Swedish but it feels that only through assembling the kit all guide text can be understood.

      Poista
  6. Wonderful chairs and they are perfect in the room.
    Geneviève

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Geneviève! I'm so happy that the chairs have turned so well.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Lea, olen iloinen että sain nytkäytettyä projektia eteenpäin.

      Poista
  8. The chairs turned out well, they look wonderful as the kitchen is, Riitta!
    Stay safe, take care.
    Have a nice weekend.
    Kind regards, Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Ilona for your comment. I regularly admire your creations in your blog. Stay safe.

      Poista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.