maanantai 23. marraskuuta 2020

Uudet ruusut / New Roses Done

Kreikkalaisen talon pihan rakennus etenee. Sain viikonloppuna valmiiksi etupihalle kolmenväriset ruusut. Lintuhäkki on ripustettu paikoilleen odottamaan lintua. Se on H&M:n vanhasta kaulakorusta ja alunperin kullanvärinen.


Aloitin tummanpunaisista ruusuista, jatkoin vaaleanpunaisilla ja kun istutus ei edelleenkään oikein näyttänyt täydeltä, jatkoin oransseilla. Aika vauhdilla tein nämä, yksittäiseen kukkaan olisi voinut käyttää huomattavasti enemmän aikaa. Mitä enemmän jaksaisi leikata ja liimata yksittäisiä terälehtiä, sitä kauniimpi lopputulos. Kokosin kukat paljolti liimaamalla varren ympärille pyörittäen kreppipaperisuikaleita. Osa oli vanhaa vesiväreillä liukuvärjättyä varastoa ja osan maalasin huopakynillä.



 

Viiniköynnöksen juurellekin mahtuu jotain lisää kasvamaan. Lajista en ole varma, olkoot tuossa kunnes keksin jotain hienompaa.

 

Vuosia sitten Katriinan kitistä kokoamani liljat pääsivät ruukkuun (Ruukku on Minimaailmasta).


Ovi sai kolkuttimen, jonka värjäsin permanent-tussilla mustaksi.


Oven yläpuolelle ripustin naulaan kreikkalaiseen tapaan kukkaseppeleen. Se on saanut olla siinä jo kuukausia ja kukat ovat kuihtuneet.


Parvekkeen nurkkaan kiinnitin ompelulangasta pyykkinarun, jossa on Mirkan puisia pyykkipoikia. Ne ovat uskomattoman pieniä! Tänne sopii ripustaa uimapuku kuivumaan. Tuolit ovat saaneet pellavaiset istuintyynyt.


Uudessa bloggerissa on hieman opettelua. Ainakin minulle se antaa uudeksi tekstipohjaksi automaattisesti koodinäkymän, mikä pitää vaihtaa vasemmasta yläkulmasta kirjoitusnäkymään.

Koronatilanne on siirtynyt leviämisvaiheeseen Helsingin seudulla. Nyt on haettava lohtua hyvistä asioista, niistä joita on vielä saatavilla. Vanhempia ei voi tavata eikä ystäviä.

Kiitos ystävällisistä kommenteistanne ja siitä että kävitte täällä. Pysytelkää terveinä.

9 kommenttia:

  1. The entrance is warm and welcoming and I love the disbursement of color and pattern that you have achieved! Such a lovely thing to see on a cold fall day!

    VastaaPoista
  2. Preciosas las rosas y demás flores, ponen el tono alegre en la casa! Y la colcha de crochet es perfecta y cálida.
    Besos.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. How beautiful it all looks. Very atmospheric and full of beautiful details. The roses are beautifully made. The pot of lilies is also beautiful. A pleasure to watch this scene. Greetings and stay healthy, Xandra

    VastaaPoista
  5. Absolutely gorgeous!!! Amazing work!!!
    Geneviève

    VastaaPoista
  6. Your Greek villa is looking so lovely with the spalsh of colourful flowers. Very pretty and welcoming. I can feel the warm sun and hear the water on the shore.

    VastaaPoista
  7. Prachtig! Heel mooi gemaakt! Herinnert mij aan een geweldige vakantie op Santorini. Monique

    VastaaPoista
  8. Voi miten tämä on ihana talo! Minua viehättivät uutuuksien lisäksi tänään erityisesti nuo pääskysenpesät ikkunan yläpuolella. Niin hienot!
    Samat sanat, turnauskestävyyttä ja iloja päiviin sinulle. Pysy terveenä!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.