maanantai 20. helmikuuta 2017

Mummon keittiö / Granny's Kitchen

Minulla on ollut tämä Ikean laatikko (korkeus 31 cm, leveys 20,5 cm, syvyys 8 cm) jo pitkään.  Takana on ripustusmekanismi ja eteen saa lasin. Koska muoto on kapea ja korkea, keksin lopulta jakaa tilan pienelle ullakolle. Kellari olisi ollut toinen vaihtoehto ja ihan hyväkin. Tosin en silloin tiennyt tekeväni näin paljon vihanneksia.


Kaikki muu on pitkän ajan kuluessa itsetehtyä paitsi jotkin astiat, vaaka sekä pesusaavi tikkaiden alla.


Samalla saatoin testata, kuinka paljon tavaraa mahtuu pieneen tilaan.


Niin paljon mahtuu, että ullakolle oli pakko jättää hieman tyhjää lattiaa.


Seinät ovat aika paljaat eli ehkei tämäkään projekti sitten valmistunut kerralla.


Patalapun virkkasin vanhasta sukankorjauslangasta.


Kinkku ja valkosipulit ovat valmistuneet tänä vuonna.



Perunakori on paperinarua ja pyykkilauta aaltopahvia.



Hiljattain tutkin myös omenia ja niitä tulikin tehtyä monenlaisia.



Valoa ja kevättä kohti mennään taas!

8 kommenttia:

  1. Paljonpa oletkin saanut mahdutettua kaikenlaisia tavaroita boxiin. Tykkään kovasti tekemistäsi tavaroista ja tästä kokonaisuudesta.

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan kivan näköinen kokonaisuus! Kumman paljon tavaraa mahtuu noinkin pieneen tilaan.

    VastaaPoista
  3. Beaucoup de détails ,c 'est superbe!!!

    VastaaPoista
  4. This shadowbox which you have filled with so many of your Marvelous Fruits and Vegetables, is Wonderful!!! :D
    The idea for the tiny attic/loft space above the dresser is Brilliant since it allows for additional display and gives us more of an opportunity to admire all of the clever details you've woven into this tiny scene. I LOVE the ladder which leads the eye upwards and the soft color of the dresser which highlights the Amazing variety of foodstuffs below.
    This project must have been Very Gratifying for you Riitta; especially since it contains so much of your own handiwork and I think that it is Display to be VERY PROUD of! :D

    VastaaPoista
  5. Has conseguido una escena muy linda en un pequeño espacio. Todos los detalles son perfectos. Me ha encantado, felicidades!. Un beso

    VastaaPoista
  6. Mielettömän ihana kokonaisuus. Kylläpä olisi tuollainen ihana omalla köökin seinällä. Pieni laatikko ja niin paljon yksityiskohtia ja katseltavaa. Ihania nuo kaikki murkinat ja muut yksityiskohdat!

    VastaaPoista
  7. Hei, Riitta! Keksitte paras käyttää tähän ruutuun! Koostumus on harmoninen ja viehättävä. Monet yksityiskohdat ovat mielenkiintoista pohtia. Rakastan sitä!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.