lauantai 11. tammikuuta 2020

Loma-askarteluja / Holiday Crafting

Haluan esitellä vielä joulunpyhien aikana tekemiäni minejä, sillä sain ne valokuvattua vasta tänään.

Vanhat kakut ja mansikkaviinerit saivat sokerikuorrutuksen kirsikoineen, kun kadonnut tekstiilikohoväri löytyi.

Pähkinänsärkijän kokosin erilaisista puuhelmistä, puupaloista ja cocktailtikun pätkistä. Kaverin parta on tussah silkkiä. Maalaamattomana mahdottoman näköisestä virityksestä kuoriutui hauska esine. Leluja voisi olla kiitollista tehdä enemmänkin nukkekodin lapsille.


Lyhtyjä tein korunosista, pahvista, tulitikuista ja rautalangasta. Muovilevyn leikkaaminen lyhdyn laseiksi onnistui pöytään teippaamalla. Melkein onnistuin olemaan leikkaamatta nurkkataitoksia läpi. Kynttilät ovat fimoa. Kynttilän alla oleva pikaliima huurruttu kuitenkin punaisen lyhdyn lasit, mutta eipä tuo haittaa.


Pitkään odottanut, jostain saatu kolmihaarainen ongenkoukku pääsi kattokruunun rungoksi.

Hyasintin nuput tein tekokukista, maalia pintaan ja paperilehdet ympärille. Sipulina toimii puuhelmi, sekin piti päällystää paperilla. En tiedä olisinko tehnyt saman helpommin massasta, kyllä oli sormet näiden kanssa kömpelöt pitkän askartelutauon jälkeen.


Olin Loppiaisena pitkästä aikaa kerhossakin. Siellä tehtiin jo kovasti kukkia. Omat helmililjani (Muscari) jäävät odottamaan kevätistutuksia, sillä olen vielä talvitunnelmissa, vaikkei meillä ole Helsingissä edes lunta.


Näiden teko oli varsin suoraviivaista, dipataan varsi liimaan ja helmiin (tässä kynsikoristeisiin), muotoillaan hieman ja maalataan. Lehdet leikkasin saksilla varastostani löytyneestä paperista.


Äkkiä onkin taas vuosi vaihtunut, onnekasta ja inspiroivaa vuotta 2020 lukijat!

10 kommenttia:

  1. Tu Navidad ha sido muy productiva, fantástico el cascanueces con cuentas de madera, muy creativo .Feliz fin de semana:-)

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja olet tehnyt, todella tarkkaa ja realistista

    VastaaPoista
  3. Your various mini projects all turned out so well! I especially like the lanterna and the muscari, which makes me desire spring to arrive, sooner than later!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Elizabeth! I'm happy with lanterns too. I haven't tried them earlier. Spring always gorgeous will arrive...

      Poista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.