lauantai 30. kesäkuuta 2018

Uusi alku / New Beginning

Blogissa on ollut hiljaista ja niin myös harrastuksessani. Olen lähinnä virkannut ja neulonut rauhalliseen tahtiin, palaan niihin myöhemmin.

Tällä viikolla otin kreikkalaisen talon alas kaapin päältä ja rupesin katselemaan sitä kuin uusin silmin. Sain edistettyä etupihaa, joka on ollut motiivi koko projektille.

Pohjois-Kreikassa matkatessa huomasin kookkaan, vaaleanpunaisen hortensian olevan melko yleinen näky talojen etupihoilla. Sellainen oli tehtävä ensimmäiseksi. Istutin sen kirpputorilta löytyneeseen ruukkuun. Kukintoja on kolmetoista.


Vanhat pelargoniat pääsivät altaaseen ja ruukkuun, ne ovat vielä hieman matalia, ovathan vastaistutettuja. Altaissa on istutusalustana kukkasienen palat, jotta voin tarvittaessa vaihtaa kukat. Agaven olen tehnyt fimosta viime vuonna ja se näyttäisi viihtyvän aurinkoisilla portailla.


Muokkasin vanhasta viiniköynnöksestä köynnösmäisemmän, irrotin sen saavistaan ja kiedoin säleikköön. Lisäsin varsia ja lehtiä. Lehdet ovat laserleikattuja Jeannetta Kendallilta.


Säleikkö on pala Aarikan tehtaanmyymälästä Helsingin Vallilasta ostettua vaneriritilää. Löysin sen taas riemukseni varastokomeroa siivotessa. En ole varma, onko heillä enää myydä tuollaista.


Etupihasta tuli aika romanttinen ihan vahingossa. Nyt tarvittaisiin jotain rosoista.




 Vanha fimosta tekemäni kaktus löysi paikkansa parvekkeelta.


Puupala-rasiaa penkoessa tuli yllyke kokeilla myös mininukkekodin rakentamista. Karkea, rapattu talo valmistui nopeasti. Katto on kapeaa aaltopahvia jostain elintarvikepakkauksesta.



Tein aaltopahvista ja kapeista kahvinsekoitustikuista myös ikkunaluukut 1:12-taloon.

Uudelleen aloittaminen on sitä hankalampaa, mitä pidempi tauko. Nyt blogi on taas avattu.

Aurinkoisia kesäpäiviä!

10 kommenttia:

  1. Your ABUNDANT pink flowers are PERFECT for the front of your Greek House!!! I love the hydrangea and the young geraniums soften and make the front of the house, appear more welcoming!
    The climbing vine on the raised trellis looks SPLENDID too. I am so glad that you decided to take your house off the shelf to add the flowers because the results are Spectacular! ❤︎

    VastaaPoista
  2. I agree with Elizabeth. The pink flowers are really beautiful against this house. So pretty. And the cactus is great! I hope you are enjoying your summer.

    VastaaPoista
  3. Una terraza preciosa y unas plantas maravillosas!

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkasia ja sopivat tuohon terassille kauniisti...juu olen myös todennut, että paussin jälkeen on vaikea aloittaa. Aivan kuin ei enään osaisi ja tarvikkeet kateissa:)

    VastaaPoista
  5. Thank you for all of you. It's rewarding to get so many nice comments after weeks break in blogging!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihastuttava tämä sinun kreikkalainen talosi! Upeaa työtä kaikki tyynni!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.