maanantai 26. kesäkuuta 2017

Onkin jo kesä! / It's summer already!

Pitkästä aikaa – välillä tuntuu, että kevät ja alkukesä ovat kaikkein kiireisintä aikaa vuodesta! Tässä tulee vihdoin päivitys aikaansaannoksistani.

Keväisessä Hannan vaatapajassa aloin hahmottelemaan tanssijattaren asua. Muutaman yläosa-kokeilun jälkeen luovuin ompelusta ja otin esiin nauhat ja kangasliiman.


Todellisuus lennokkaan olemuksen alla...


Asu ei ehkä ole aivan oikeaoppinen, vaan tehty posliiniosien ehdoilla. Nukke on Tarun muotoilema ja odotellut vaatetusta aika tovin.


Marokkolaissermin tein Miniaturas-lehden numeron 146 Matxalen Espaderon ohjetta soveltaen. En löytänyt sitä hänen bloginsa Tutoriales -kohdasta, paljon muuta kivaa kylläkin.


Muistin lehden ohjeen löytäessäni kirpputorilta tämän lasten ristipistopakkauksen. Näissä korteissa reiät ovat harvemmassa kuin ohjeessa. Näin ollen sermistäni tuli rakenteeltaan yksinkertaisempi. Puuosat on molemminpuolin korttia liimattua kapeaa jäätelötikkua, saranat palaset kangasta. Yksinkertainen ja hauska ohje, jota olen halunnut kokeilla jo jonkin aikaa.


Päättyneenä lukukautena kävin keramiikkakurssilla, missä ehdin tehdä jotain pientäkin. Itse asiassa nämä kyllä kasvoivat matkalla kotiin, eivätkä aivan täytä vaatimuksiani miniatyyristä. Ne ovat kuitenkin oikeaa käsinrakennettua keramiikkaa ja niihin voi laittaa oikeaa multaa tai vettä, aika ilahduttavaa.


Pieniin esineisiin oli hauska kokeilla eri lasitteita ja pintakäsittelyitä.


Turkoosi on suosikkini. Ulkoruukuiksi kelpaavat, pienimmät kulmikkaat myös lavuaariksi.


Uusia projekteja kohti, olen ruvennut taas rakentamaan!

Ja kiitos kommenteistanne edellisiin, palaamisiin!

7 kommenttia:

  1. Upeat vaatteet teit ja sermi on tosi kaunis. Ruukut ovat todella onnistuneet, kauniit muodot ja värit. Olet kyllä mielettömän taitava moniosaaja:)

    VastaaPoista
  2. Oi miten hienot vaatteet sait aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirel! Idea on oikeastaan aika yksinkertainen ja pois näitä ei saa kuin saksilla.

      Poista
  3. Beautiful pots! I think they look amazing!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.