perjantai 16. syyskuuta 2016

Kylpyhuone / New Bathroom

Tyhjään taiteilijan taloon on tullut päättäväinen asukas. Kartanoon hän ei halunnut asumaan eikä korsettia päälleen. Uusia vaatteita odotellessa kylpy voisi olla hyvä idea. Tuleekohan vanhoista putkista ruosteista vettä?


Taiteilijan talon kylpyhuone valmistui vanhoista kalusteista. Uutta itsetehtyä on suihkuverho, suihku, sermi, shampooteline, shampoot, pyyhenaulakko, pyyhkeet, matto, wc-paperirullat ja puinen hylly peilin alla.


Korin olen tehnyt paperipäällysteisestä rautalangasta ja paperinarusta, vessapaperirullat 
pahvista ja oikeasta wc-paperista. Pesuainepullo on Rementin.


Vanha kaappi löysi vihdoin täältä paikkansa, kunhan ensin kulutin sitä hieman. 
Nukke on Tarulta joitakin vuosia sitten hankkimani.


Rönsylilja viihtyy kattoikkunan alla.


Peilin olen ostanut vuosia sitten ruotsalaiselta myyjältä Vanhan nukke- ja nallemarkkinoilta.


Kaakeliseinä on tiilikuviopaperia, jonka maalasin valkoiseksi ja 
sininen raita suikale Eurominin kaakeliarkista.


Kaarevaan oviaukkoon on työn alla oviverho, palaan siihen myöhemmin. 
Nukke on oikeasti minihametyyppi jumbopyyhkeen alla.


Kiitos kommenteistanne edellisiin päivityksiin! Olen tehnyt valtaisan uudistuksen ja saanut vaihdetuksi blogini otsikkokuvan kuuden vuoden jälkeen. Sen alapuolelta pääset myös sivulle, johon listaan projektini sekä niiden aloitusvuodet.

15 kommenttia:

  1. Très réaliste et très frais, beau travail!

    VastaaPoista
  2. Kylpyhuone näyttää oikein viehättävältä samoin kuin uusi otsikko :-) Terkuin Katja

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Mirel, yritin tehdä kerralla paljon pieniä päätöksiä :)

      Poista
  4. You have made a very tranquil and relaxing bathroom and I LOVE everything you have done! Your basket of toilet paper rolls is a Great Idea yet not only that but the screen, the cabinet, the sink area, all have a designated and defined space. Within the one large room you have made smaller "rooms" which are organized, interesting, and functional, as well as beautifully decorated from the floor to the ceiling! :D

    elizabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Elizabeth, you have described my challenge quite precisely. The room looked too large for a bathroom. I have been contemplating it for a long. Happy having it solved. Thank you for so nice words!

      Poista
  5. Kaunis kylpyhuone ja ihania yksityiskohtia. Itse aloitin willa Helmiinan kylpyhuoneremontin kuukausia sitten, taisi olla alkuvuodesta ja homma jäi kesken, kun aloitin muita projekteja. Noh aloitinhan tosiaan niitä kaapistojakin tekemään, mutta vaneri olikin taipunut huonon säilytyksen vuoksi...koko ajan on mielessä, että kylppäri pitäisi tehdä valmiiksi, mutta ei ole ollut aikaa...onneksi pikkuneitimme nukkekotileikkeihin on vielä aikaa:)

    Terkuin:Lea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista harrastaminen on, kyllä nukkekoti voi odottaa toisin kuin lapsi. Kyllä sitä aikaa taas tulee ja sellainen tilanne, jossa materiaalit tottelevat ja itsellä on inspis tehdä. Tämä huone on ollut varmaan vuoden mielessäni suunnittelussa. Kun kuvat julkaisee tehty muuttuu näkyväksi, mutta katsoja ei voi tietää siihen käytettyä aikaa.

      Poista
  6. Kaunis kylppäri! Rauhallinen tunnelma ja värimaailma siellä.
    Blogiuudistus näyttää myös mukavalta. Sama on minulla edessä. Se onkin iso urakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piikko, kiitos. Blogiuudistus onkin jännittävää. Bloggeri ei ole minulle niin tuttu ettenkö joutuisi etsimään, mistä saikaan mitäkin säädettyä.

      Poista
  7. Kaunis kylppäri! Rauhallinen tunnelma ja värimaailma siellä.
    Blogiuudistus näyttää myös mukavalta. Sama on minulla edessä. Se onkin iso urakka!

    VastaaPoista
  8. Un cuarto de baño muy relajante y muy real!!
    Besos.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.