perjantai 26. elokuuta 2016

Syysmaisema / Autumn Landscape 1:48

Otin harppauksen syksyyn ja Raven's Perch sai pihan alleen. Hankin viime syksynä tämän maastokitin yhdessä talon kanssa täältä. Siihen kuuluu mdf-paloista koottava runko, portin osat, aidat ja hautakivet.


Ohjeen mukaan rutistin sanomalehteä levyjen väliin, jotta tasoitetta ei kuluisi niin paljon. Päälle levitin veitsellä tahnamaista Polyfillaa, joka on veteen sekoitettava jauhe, jota minulla sattui olemaan. Tässä vaiheessa minulla oli valkoinen 'kakku', jonka kuivuminen kesti useita päiviä. Puut ovat risuja metsästä, jotka työnsin vielä kosteaan tasoitteeseen.


Pohjan kuivuttua maalasin sen tumman ruskealla ja harmaalla akryylimaalilla ohuesti. Kasvuston tein sirottelemalla liimapintaan monenlaista myös maustekaapista löytyvää ainesta. Maaston teko oli kuin maalaamista materiaaleilla, hauskaa sotkemista.


Yksityiskohtia voisi lisätä kaikenlaista ja se taitaa jäädä lokakuulle. Mittatikku unohtui kuvatessa, mutta tornin korkeus on noin 26 cm.


Aika painava tästä tuli, vaikka mäki onkin keskeltä ontto.


Nyt tarvittaisiin sisustus, enkä ole siitä syystä liimannut taloa vielä maastoon kiinni.


7 kommenttia:

  1. Ihana! Hienoa röpöä oletkin sinne maalannut, tosi tosi kivan näköistä pintaa. Ai että, tulee himo tehdä kalliota kun tuota katsoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Piti malttaa olla peittämättä tasoitepintaa kokonaan, jotta 'kallio' näkyy. Kyllä mielessä on käynyt ties minkä jyrkänteiden rakentaminen tämän jälkeen...

      Poista
  2. Oih, miten kiva ja tunnelmallinen! Siis todellakin alkoi tehdä mieli rakentaa nukkisten ulkomaailmaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, ulkomaailman rakentaminen oli mukavaa, kun saattoi välillä miettiä orgaanisia muotoja eikä suorakulmia :)

      Poista
  3. Ihana, ihana, ihana ja vielä kerran ihana!

    Terkuin: Lea

    VastaaPoista
  4. Has hecho un gran trabajo,la casa es preciosa!!
    Besos.

    VastaaPoista
  5. Onpa kutkuttava pihapiiri jo nyt! Ja mitä kaikkea se vielä kätkeekään itseensä

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.