keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Uusi alku / New Start

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille! Loppuvuosi 2015 vierähti käsistä hektisessä rytmissä. Tein kyllä hieman minejä, mutta niiden kuvaaminen jäi. Kävin myös sekä Suuressa Snadissa ja Vanhan ylioppilastalon markkinoilla, molemmissa hirveässä flunssassa ostoksien jäädessä aika vähiin.

Kiitos kommenteistanne edelliseen päivitykseeni Sininen makuuhuone. Yritin parhaani mukaan uudistaa sisustuksen kerralla kokonaisvaltaisesti ennen esittelyä blogissa. Ei toiminut minulla, sillä se alkoi maistua liikaa työltä. Huviahan tämän pitäisi olla, eikö?

Blogeissa on näkynyt toinen toistaan hienompia keittiöitä, ei vähiten Nukkekotiyhdistyksen Tampereen lähestyvän näyttelyn johdosta. Minultahan puuttui keittiö taiteilijan talosta, ei kun hommiin.

Aloitin mittaamalla oman keittiöni kalusteet ja jakamalla kunkin mitan kahdellatoista.

Lieden teossa hyödynsin kuvassa takana näkyvän valmiskalusteen hellalevyn, vaikka se onkin poikkeuksellisen leveä eikä riittävän syvä. Rakensin uuden lieden sen alle balsasta, listoista, aaltopahvista (pellinkannattimet) sekä päällystin alumiiniteipillä. Luukku avautuu ja sen ikkuna on kirkasta polyesterlevyä Hobbypointista.



Liesituuletin koostuu kahdesta puupalikasta, nuppineulan päistä sain painikkeet sen alareunaan. Takaseinän hyllyyn käytin sälekaihtimen rimoja ja biltema sytyketikkuja. Tiskipöydän rungon tein balsasta ja pahvista. Pöytätasot ovat yhtälailla folioteippiä, jonka maalasin mustalla akryylimaalilla. Kun olin saanut kaiken kasaan, olin sitä mieltä ettei vetimiä tarvita :o


Mietin, vaihtaisinko lattian, sillä jääkaapin alla on ollut takka ja laattoja puuttuu. Toisaalta, aika hyvinhän se kohta jää piiloon. Pöydän ja jakkaran ikkunan alla olen tehnyt joskus aikaisemmin, tuoli on ruotsalaisen Kottetoysin ja radio Marian ohjeella tehty. Ylähyllyllä näkyy kaksi Tarun keramiikkaruukkua.


En tiedä vieläkään, kuka taiteilija on, mutta hänellä on vaativa maku. Mahtavaa oli saada urakka valmiiksi, sillä jatkuva mittaaminen ja yritys leikata suoraan on aika tylsää...  Tunnelmoin hieman rekvisiitan kanssa, seuraavaksi takaseinään pitäisi porata reiät sähköjohdoille.

Tiskiallas on muovipakkaus, jonka maalasin hopeanvärisellä akryylimaalilla sekä päällystin vielä folioteipillä. Hana on scoobidoo -nauhalla päällystetty rautalanka, kahvat korunosia ja helmiä. Ritilät piirsin permanent tussilla. Kaakelit ovat tiilikuvioista mdf-levyä, jota olen joskus hankkinut takkojen tekoon.



Kerhossa on tehty reppuja, koreja kanavakankaasta, leikkuulautoja spaatteleista. Pullot kuvassa ovat japanilaisia Re-ment -minejä.


Ei huono alku mineilyvuodelle, tästä se lähtee. Mukavaa, että ulkona näyttää taas talvisen kauniilta.



14 kommenttia:

  1. Upea moderni keittiö. Itsellänikin monesti alkuvuosi on ollut tuottoisaa minirintamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, moderni tuntuu nyt hyvältä. Sitä innostuu ja on huomaavinaan aivan uusia mahdollisuuksia.

      Poista
  2. Hi Riitta! I must say that your modern kitchen looks FANTASTIC!!!
    Your cleverness in making the stove from cardboard and aluminum tape was a Brilliant solution but also I love the way that you have carried the same finish onto the the rest of the lower kitchen units. Everything in this kitchen looks Clean and Efficient but it also looks Usable and Friendly. Congratulations on making such a BEAUTIFUL mini kitchen! :D

    elizabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Elizabeth :) Steel speaks to me because of winter... I have felt growing interest in making something modern or minimalistic though getting corners in right angle and paint from dripping isn't so easy.

      Poista
  3. Ihanan tyylikäs keittiö. Todella hienoa työtä pienintä yksityiskohtaa myöten, vautsi. Juuri tuollaisesta keittiöstä haaveilen ihan oikeassa elämässä. :-)
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, onneksi ihan kaikki ei näy. Niin taidan minäkin haaveilla, näin tulee kuitenkin halvemmaksi.

      Poista
  4. Ihanan tyylikäs keittiö. Todella hienoa työtä pienintä yksityiskohtaa myöten, vautsi. Juuri tuollaisesta keittiöstä haaveilen ihan oikeassa elämässä. :-)
    -Katja

    VastaaPoista
  5. Upea keittiö ja lattia on hieno !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lee Mar. En raaskinutkaan hävittää lattiaa, koska alakerran lattiat ovat ainoat asiat, mitä on jäljellä alkuperäisestä yli 10 vuoden takaisesta sisustuksesta.

      Poista
  6. Hyvänen aika, onpa fiini keittiö!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana! Ja samalla todella inspiroiva :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille, onneksi tämä tuli näinkin valmiiksi pitkän harkinnan jälkeen.

    VastaaPoista
  9. Tyylikäs keittiö. Ja niin kekseliäitä ideoita. Olen iloinen urakkasi onnistumisesta.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi. / Thank you for visiting my blog.